Asuminen

US: Vain yksi taloyhtiö hakenut tupakointikieltoa pk-seudulla – nämä asiat epäilyttävät yhtiöitä

Mahdollisuus hakea tupakointikieltoa ei ole toistaiseksi aiheuttanut hakemustulvaa. Kuvituskuva.

Arkisto/Johanna Erjonsalo

Taloyhtiöt eivät ole hakeneet sankoin joukoin tupakointikieltoa parvekkeille ja pihoille, vaikka laki on sallinut sen vuoden alusta alkaen, kertoo Uusi Suomi.

Pääkaupunkiseudulla on tehty Kiinteistöliiton mukaan vain yksi hakemus, mutta senkin käsittely jäädytettiin hakemuksen puutteiden takia.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Kauppalehti.

Hakemuksen hinta ja kiellon käytännön vaikutus epäilyttävät taloyhtiöitä.

Kiinteistöliitonpäälakimies Jenni Hupli kertoo Kauppalehdelle, että taloyhtiöitä arveluttavat hakemusten kustannukset. Hintaa ei tiedetä, koska hakemuksia ei ole käsitelty, mutta kulujen uskotaan nousevan korkeiksi. Esimerkiksi viranomaiskäsittelystä saatetaan veloittaa melkein sata euroa tunnilta. Kuluja koituu myös yhtiön sisäisestä käsittelystä.

Myös tupakkakiellon todelliset vaikutukset ovat vielä mysteeri. Taloyhtiön pitäisi itse valvoa kiellon noudattamista, vaikka se periaatteessa on kunnan vastuulla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Asuminen

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu