Puheenaihe

Muodin keskus tuo vipinää Vehkalaan – Tavallisille kuluttajille outlet, bloggareille valokuvausstudio

Fashion Centerissä yrityksillä on omat pienet toimitilat, showroomit. Yrittäjien käytössä on yhteinen tauko- ja wc-tila.

Marika Lumme

Vehkalaan avautui viime viikolla muodin keskus Fashion Center. Kyseessä on kauppiaitten kauppakeskus, joka kokoaa yhteen muotialan pienyrittäjät.

Muodin keskuksen ideana on, että yhden katon alta kauppojen sisäänostajat löytävät laajan valikoiman vaate- ja kenkämuotia. Keskus sijaitsee aivan Vehkalan juna-aseman vieressä.

Vaikka Fashion Centerissä vasta kilistellään maljoja avajaisten kunniaksi, katse on jo tulevaisuudessa. Muodin keskus laajenee, mahdollisesti jo ensi vuonna. Uuden rakennuksen rakennuslupahakemus on jätetty Vantaan kaupungille kesäkuun alussa.

Fashion Centerin yläkerta on tällä hetkellä täynnä kenkätoimijoita, vaatemuoti on alakerrassa. Kaikki halukkaat kenkätoimijat eivät saaneet toimitilaa vastavalmistuneesta keskuksesta.

– Kysyntää on paljon, jonka vuoksi haluamme laajentaa mahdollisimman nopeasti. Usko tulevaisuuteen ja tähän konseptiin on vahva, kertoo Fashion Centerin perustaja Timy Lassooy Lasessor Oy:stä.

Lassooyn mukaan uuden rakennuksen rakentamisen on tarkoitus alkaa vielä tämän vuoden aikana. Toteutuessaan uusi rakennus kohoaa valmiin keskuksen oikealle puolelle, junaradan jäädessä vasemmalla puolelle.

Lassooyn mukaan rakennuksia tulee yhdistämään lasitettu käytävä.

– Tavoitteena on, että uusi rakennus on valmis ensi vuonna, hän sanoo.

Suunnitelmat eivät jää kahteen rakennukseen. Lassooy paljastaa, että Fashion Centeriin kaavaillaan kaikkiaan viiden rakennuksen kokonaisuutta.

– Tavoitteena on, että uudet rakennukset nousevat tahdilla rakennus per vuosi. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, kokonaisuus on valmis vuonna 2021, hän kertoo.

Rakennusten lisääntyessä on Lassooyn mukaan mahdollista laajentaa valikoimaa.

– Ehkä tulevaisuudessa täältä saa myös kosmetiikkaa, hän vinkkaa.

Euroopassa kauppiaille tarkoitetut ostosparatiisit ovat yleisiä. Lassooy kertoo kaivanneensa pitkään Suomeen kansainvälisen tason vastaavaa.

– Tehokkuus on tämän paikan vahvuus. Asiakas voi tulla tänne vaikka koko päiväksi ostoksille. Aiemmin ostoksia on tehty esittelijöiltä, jotka käyvät kaupoissa tai kauppiaat käyvät eri paikoissa katsomassa valikoimaa. Se vie paljon aikaa, hän perustelee.

Tavallisille kuluttajille aukeaa kesän aikana outlet-myymälä. Outlet myy Fashion Centerin yritysten mallikappaleita ja ylijäämätuotteita.

Tulossa on myös valokuvausstudio, joka aukeaa niin ikään kesän aikana.

– Bloggarit ja muut halukkaat saavat vuokrata studion käyttöönsä. Yritykset voivat käyttää studiota tuotekuvauksiin. Studiossa automaatti hoitaa kuvauksen, Lassooy kertoo.

Fashion Center

Ensimmäinen erityisesti muotialan tarpeisiin suunniteltu toimitalo Suomessa.

Keskus kokoaa yhteen 49 yritystä, jotka edustavat noin 200 eri brändiä.

Keskuksen arvo on yli 12 miljoonaa euroa.

Sen ovat rakennuttaneet muotialan pienyrittäjät yhdessä Takoa Investin kanssa.

kokonaispinta-alaa on 10 000 neliötä. Keskuksessa on kolme kerrosta.

Keskuksen perustajat ovat veljekset Timy ja Tony Lassooy Lasessor Oy:stä.

Keskuksesta löytyy valmius muotinäytösten pitämiseen.

Tontti on lunastettu Vantaan kaupungilta ja sen omistaa Koy Härkähaantie.

Keskuksen rakentaminen aloitettiin vuosi sitten.

Outlet-myymälä tulee olemaan avoinna myös tavallisille kuluttajille. Outlet avautuu kesän 2017 aikana.

Lisätietoa: www.fashioncenter.fi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Vehkalan yritysalue virkistyy: Veho ja Euromaster kiinnostuivat20.5.2017 08.05
Pomot: Uusi rockfestari on kaivattu piristysruiske Vantaalle – "Toivottavasti Rammstein soittaa Vehkalan maailmankartalle"4.12.2016 07.35
Tällaiseen maisemaan kohoaa mittava muodin mekka – "Hyvä näyteikkuna Vehkalalle"1.10.2016 07.10
Vehkalan pienteollisuustontteja tuli myyntiin – muodin tukkukeskus osti jo toimitilatontin16.5.2016 17.20
”Vihreä” Vehkalan asema valmistui kehäradalle28.10.2014 09.42

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu