Puheenaihe

Kaljakellunta tuo tuhannet lillumaan Keravanjokeen – "Samanlaista tapahtumaa saa etsiä"

KESÄTAPAHTUMA Ihastuttava ja vihastuttava Kaljakellunta kerää jälleen tuhansia ihmisiä.

Kaljakellunta vetää myös yleisöä reitin varrelle. Kuva vuoden 2011 tapahtumasta.

Vesa Marttinen

Kiistellyllä ja kiitellyllä Kaljakellunnalla on pitkä ja värikäs historia.

Vuonna 1997 alkunsa saanut mallasjuoman ja vesillä liikkumisen yhdistävä tapahtuma on herättänyt runsaasti keskustelua vuosien varrella.

Turvallisuus, roskaaminen ja yleinen paheksuttava käyttäytyminen ovat tapahtumaa vastustavien pääargumentteja. Kellujien mielestä kyseessä on ainutlaatuinen kokemus ja ihmisiä yhdistävä päivä.

Puolesta tai vastaan, Kaljakellunta puhuttaa ja kiinnostaa nykyään jopa kansainvälisesti.

Saksalainen televisioyhtiö tuo paikan päälle oman kuvausryhmänsä, ja Iso-Britannia saa tänä vuonna oman kaljakelluntansa.

Myös Vantaan kaupunki on mukana avittavamassa tapahtumaa, vaikkei haluakaan ottaa osaa sen järjestämiseen. Reitin varrella on tuttuun tapaan siirrettäviä käymälöitä sekä roskakontteja pitämään pahimmat sotkut kurissa.

Miten alun alkaen vitsiltä kuulostaneesta tapahtumasta on kasvanut näin suuri jokakesäinen spektaakkeli, joka saa ihmiset lillumaan tuhansien muiden samanhenkisten kanssa?

EspoolainenNette Pulkkinen osallistui Kaljakelluntaan ensimmäistä kertaa viime vuonna. Pulkkisen mukaan tapahtuman suureen suosioon on hyvä syy. Kesäinen päivä samanhenkisten ihmisten seurassa ja rento tunnelma vetävät puoleensa.

– Samanlaista tapahtumaa saa etsiä. Idea on hauska ja meininki on todella rento, Pulkkinen kertoo.

– Se oli ehdottomasti viime kesän parhaita päiviä. Sää suosi ja ihmiset olivat iloisia.

Tällä viikolla Pulkkinen allaskuntineen lilluu jälleen tuhansien muiden ihmisten seurana pitkin Keravanjokea.

– Viime vuodesta fiksumpina hankimme tällä kertaa kunnon pumpun ja airon. Viime kerralla meillä oli mukana vain lasten lapio.

Ristiriitainen kesätapahtuma

Kaljakellunta on järjestetty jo vuodesta 1997 asti Vantaanjoella tai Keravanjoella.

Tämän vuoden tapahtuma järjestetään Keravanjoella 5.8. Lähtöpaikka on Heurekan edustalla (Kuninkaalantie 7). Reitin maali on Helsingin Pitäjän Kirkonkylän edustalla.

Parhaimmillaan tuhansia kellujia vetävä tapahtuma on saanut paljon moitteita roskaamisesta ja muusta siivottomasta käytöksestä, etenkin reitin varrella asuvilta.

Facebookiin on luotu Kaljakellujien siivoustalkoot -ryhmä, jonka tarkoituksena on kerätä tölkkejä ja roskia reitin varrelta. Myös Vantaan kaupunki auttaa paikkojen kunnossa pitämisessä toimittaen joenvarteen käymälöitä ja roskalavoja.

Tapahtuma on epävirallinen, koska sillä ole virallista järjestäjää. Vantaan kaupunki on haluton ottamaan kontolleen alkoholia ja vesillä liikkumista yhdistävää tapahtumaa.

Lisää aiheesta: 

Kaljakellunta inspiroi nyt myös maailmalla – brittien tapahtumaan osallistuu tuhansia30.3.2017 20.12
Perinteinen Kaljakellunta sujunut rauhallisesti – Poliisi: "Ainahan sitä roskaa tulee"30.7.2016 18.44
Joessa kaljakellutaan taas – näin kaikki alkoi27.7.2016 20.25
Vantaa ei suostu kaljakellunnan järjestäjäksi – lupaa kuitenkin vessat juhlijoille9.3.2016 06.05
Kaljakellujat jaksoivat kerätä roskia – moitteita tulee silti3.8.2015 10.38

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu