Puheenaihe

Kaljakellunta starttasi Heurekalta hieman hiljaisemmin – "Kamalan vaisua, odotin, että olisi ollut isompi hulina"

KESÄTAPAHTUMA Monenkirjavia kumiveneitä työnnettiin vesillä harvakseltaan. Paikalle katselemaan saapuneita tuntui olevan yhtä paljon kuin kellujia.

Vesillä ei suurta ruuhkaa ollut.

Jenni Nissi

Sääennusteet ovat pelotelleet viikonlopun viettäjiä, mutta lauantaina keskipäivän aikoihin säät suosivat vuosittaiseen Kaljakelluntaan osallistuvia kellujia.

Vaikka alkamisajankohdaksi ilmoitettu kello yksitoista lähentelee, veneitä työnnetään vesille kuitenkin vasta harvakseltaan Heurekan tiedepuiston edustalla. Paikalle saapuneita ihmettelijöitä tuntuu olevan liikkeellä yhtä paljon kuin kumiveneiden kantajiakin.

Sillan kohdalle pysähtynyt Sanna Rosenqvist kertoo olevansa lasten kanssa ohikulkumatkalla. Kaljakelluntaa hän todistaa toista kertaa.

–Lasten kanssa on hauska katsoa, millaisilla peleillä täällä mennään, hän tuumii.

Vähän matkan päässä helsinkiläinen Lasse Niemelä katselee vesirajasta, kun ystävät valmistelevat alusta. Vesille laskun aikana vaikuttavan kokoiseen lauttaan on tullut reikä, joka on paikattu ilmastointiteipillä.

–Meillä on tuossa grilli ja jääkaappi. Pohjana toimii vesitrampoliini.

Kahdella lauttaan kiinnitetyllä sähköperämoottorilla pääsee liikkeelle, mutta tarkoitus on kuitenkin mennä virran mukana, hän kertoo.

Saksalaiset veljekset Marcel ja Patrick Pfeil ovat hetki sitten esitelleet kameraryhmälle yksisarvisen muotoista kumivenettään.

–Löysimme tapahtuman Facebookista, ja päätimme heti tulla, miehet kertovat ja hörppäävät juotavaa muovisista sarvipikareista.

Vesille ei ole vielä kiire, kun ympärilläkin vasta täytetään kumiveneitä.

Heurekan kiviasetelmien vieressä Santuksi ja Juliukseksi esittäytyvät nuoret miehet ovat täyttämässä isoa kumivenekompleksia.

–Otamme pari euroa pumppauksesta, veneen koosta riippuen, he kertovat ilmapumpun pauhun yli.

Vähän matkan päässä olisi myös myynnissä miesten paikalle tuomia kumiveneitä neljänkympin hintaan. Muutama kymmenen on mennyt, Santtu kertoo.

Isoa olohuoneen sohvaryhmää muistuttava kelluntalaite täyttyy koko ajan, mutta rehkimistä se kuitenkin vaatii.

–Kädet menevät hapoille, valittelee vieressä käsipelillä kumiveneen täyttymistä edesauttava Johannes Vuoksivirta, joka on neljättä kertaa mukana tapahtumassa.

Mittavan kokoinen kelluntalukaali on ostettu Ebaysta ja maksanut "muutaman satasen". Juomille löytyvät omat syvennykset ja "sohvien" välissä on jalkatilaa, jonka voi halutessaan täyttää vedellä.

Mahdolliseen sateeseen on varauduttu enemmänkin henkisesti, Vuoksivirta naurahtaa auringon porottaessa.

kellujia alkaa jo olla enemmän, mutta samalla on myös katselijoiden määrä kasvanut.

–Kamalan vaisua. Odotin, että olisi ollut isompi hulina. Pari vuotta sitten oli enemmän väkeä, paikalle pyöräillyt Asta Syrjälä tuumii.

–Tammistosta kun oli lähtö, niin oli paljon enemmän, Jorma Syrjälä lisää vieressä.

Taustalla suomiräppi on vaihtunut kitararockiin. Muutama harva saippuakuplakin lähtee lentoon.

Kumiveneensä vesille jo laskenut Osmo Myllyvirta kauhoo lähemmäs rantaa esittelemään pinkkiä päähinettään.

–Kahdeksan vuotta olen tätä pitänyt Kaljakellunnassa päässä. Pinkki hattu oli ensin, ja sen jälkeen olen joka vuosi lisännyt siihen jotain, mies esittelee hattuaan, johon on kiinnitetty muun muassa pienoisgrilli ja My Little Pony.

–Vielä ei ole veteen tippunut.

Viime vuosien takaisiin huippulukemiin tapahtuma ei ehkä alun osallistujamäärän perusteella yllä, mutta tasaiseen tahtiin paikalle kuitenkin kävelee lisää ihmisiä melat käsissä.

Teksti: Jenni Nissi

Lisää aiheesta: 

Näin Vantaalla varaudutaan Kaljakelluntaan – Keravanjoen pohja puhdistettiin vaarallisesta romusta3.8.2017 15.00
Kaljakellunta tuo tuhannet lillumaan Keravanjokeen – "Samanlaista tapahtumaa saa etsiä"3.8.2017 06.30

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu