Vantaa jatkaa demarivetoisena

Martti Lipponen (oik.) ojensi äänestyksen jälkeen sovittelevan käden ja toivotti voittajalleen Jukka Peltomäelle onnea. Onnittelemassa myös valtuuston puheenjohtaja Antti Lindtman.

Vesa Marttinen

Maankäytön apulaiskaupunginjohtaja Jukka Peltomäki (sd) valittiin värikkäiden vaiheiden jälkeen Vantaan uudeksi kaupunginjohtajaksi. Peltomäki sai ensimmäisellä äänestyskierroksella juuri sen verran ääniä, jotka mahdollistavat suoran valinnan.

Vielä ennen kokousta kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tapani Mäkinen (kok) yritti saada muilta puolueilta tukea puolueensa ehdokkaalle, rahoitustoimen apulaiskaupunginjohtaja Martti Lipposelle.

Kun se ei näyttänyt onnistuvan, kokoomus yritti hakea tukea myös toiselle kokoomuslaiselle, sosiaali- ja terveystoimen apulaiskaupunginjohtaja Jukka T. Salmiselle. Kun siinäkään ei onnistuttu, yritti kokoomus äänten hajoamisen pelossa suostutella Salmista vetämään hakemuksensa pois. Salminen ei kuitenkaan suostunut.

Lopulta valtuuston 67 äänestä 34 meni Peltomäelle, eli juuri tarvittava enemmistö. Lipponen sai oman porvariryhmänsä, eli kokoomuksen ja Rkp:n 23 ääntä. Salminen sai kuusi hajaääntä ilmeisesti perussuomalaisilta. Keskustan kolme valtuutettua äänestivät Valtion asuntorahaston Hannu Rossilahtea (kesk).

Yksi hylätty ääni meni sivistystoimen apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggrothille (sd), joka veti hakemuksensa pois ennen valtuustokokousta, koska Vantaan sosialidemokraattinen kunnallisjärjestö asetti Peltomäen demareiden ehdokkaaksi.

Valtuusto hyväksyi Peltomäen kokonaispalkaksi 13 800 euroa kuukaudessa. Myöhemmin kaupunginhallitus tekee hänen kanssaan johtajasopimuksen. Peltomäki aloittaa virassaan virallisesti 1. elokuuta, kun viran edellinen haltija Juhani Paajanen (sd) siirtyy eläkkeelle.

Suomen suurista kaupungeista Vantaa jäi edelleen ainoaksi sosialidemokraattisen kaupunginjohtajan kaupungiksi. Muissa suurkaupungeissa kokoomus on vallannut paikat. Myös Vantaalla kokoomus on suurin valtuustoryhmä ja siksi puolue vaati ykkösjohtajan paikkaa. Nyt kokoomukselle tulee täytettäväksi Peltomäeltä jäävä maankäytön apulaiskaupunginjohtajan virka.

Valintansa jälkeen Peltomäki vakuutti yhteistyön voimaa ja uskoi sen säilyvän hyvänä tiukasta johtajavaalista huolimatta. Uusi kaupunginjohtaja muistutti edessä olevista tiukoista taloudellisista ajoista, mutta sanoi Vantaan huolehtivan jatkossakin vähäosaisten olojen kehittämisestä.

Myös kilpailijaleiristä vakuutettiin samaa. Mäkinen sanoi Vantaan saaneen hyvän johtajan, johon suhteet ovat kunnossa. Hän uskoi Peltomäki-Lipponen -akselin turvaavan myös taloudellisen osaamisen säilymisen kaupungissa.

Jukka Olavi Peltomäki

Syntynyt Helsingissä. 5.8.1949. Asuu Vantaalla. Naimisissa.

Koulutus: oikeustieteen kandidaatti (maisteri) Helsingin yliopisto.

Kielitaito: englanti, ruotsi, saksa (tyydyttävä).

Harrastukset: historia, kirjallisuus, kuntoilu, mökkeily.

Vantaan kunnallispolitiikassa muun muassa kaupunginvaltuuston puheenjohtaja 1988–1992, kaupunginhallituksen jäsen 1985–1988 sekä Vantaan Sdp:n valtuustoryhmän puheenjohtaja 1977–1988.

Nykyinen asema maankäytön ja ympäristön apulaiskaupunginjohtaja.

Nykyisiä luottamustoimia: Kauppiaitten kauppaoppilaitoksen ja VAV Asunnot oy:n hallituksen puheenjohtaja, Evtek kuntayhtymän hallituksen varapuheenjohtaja, Culminatum oy:n hallituksen jäsen, Hyks sairaanhoitopiirin lautakunnan jäsen.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat:

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu