Puheenaihe

Huippusuosittuja kuntoportaita on nyt joka puolella – paitsi Vantaalla

Helsingin Malminkartanon kuuluisissa portaissa on yli 400 askelmaa.

Arkisto

Ainakin Helsingissä, Kauniaisissa, Keravalla ja vaikkapa Piikkiössä kuntoiluportaat jo on. Klaukkalaan ne ovat tulossa, samoin Espooseen, jossa mietitään kahden vaihtoehdon välillä. Mutta Vantaalle suosittuja kuntoilurappusia ei ole eikä tulekaan ihan vähään aikaan.

Syy on se, että Vantaalla ei ole niille paikkaa.

– Tarkoitus on, että kuntoiluportaat tehdään täyttömäkiin, koska ne sopivat tähän tarkoitukseen parhaiten, sanoo Vantaan liikuntajohtaja Veli-Matti Kallislahti.

Mutta Vantaan molemmat täyttömäet, Kulomäki ja Petikonhuippu, ovat läjityskäytössä. Eikä niiden käyttö ole loppumassa lähivuosina, sillä rakentaminen jatkuu kiivaana ja maamassojen sijoittamiseen tarvitaan paikkoja. Kaupunki saa siitä myös tuloja.

Kallislahti kertoo, että ollaan jo 2020-luvulla ennen kuin Kulomäki on suljettu.

– Sen jälkeen sitä voisi päästä jalostamaan.

Petikon käyttöä on puolestaan jatkettu vuoteen 2025.

Kallislahden mukaan kuntoiluportaat kannattaa tehdä täyttömäkiin, koska niissä on tarpeeksi jyrkkyyttä sekä korkeutta noin 200 askelmalle. Ne nostavat riittävästi sykettä kunnon kohottamiseksi.

– Lyhyttä ei kannata tehdä.

Vaihtoehdoksi portaille Kallislahti suosittelee mäkijuoksua vaikkapa Matarin pulkkamäessä.

Tarvitaanko Vantaalle kuntoiluportaat?

Kyllä
72% (191 ääntä)
Ei
28% (76 ääntä)
Ääniä yhteensä: 267

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu