Puheenaihe

Katsooko verottaja alle 30 000 euron pimeitä lahjoja läpi sormien? – Verohallinto kiistää: Asiasta leviää virheellistä tietoa

Verottomana lahjana saa lain mukaan antaa enintään 5¿000 euroa kolmessa vuodessa.

Arkistokuva

Suomen Kuvalehti kertoi torstaina saaneensa käsiinsä Verohallinnon ohjeen, jonka mukaan verottajan ei pidä puuttua alle 30 000 euron pimeisiin rahalahjoihin tai perintöihin, vaikka niistä tulisi ilmianto.

Verohallinto reagoi nopeasti uutiseen lähettämällä lyhyen mediatiedotteen, jossa kiistetään julkisuudessa liikkuvat tiedot.

Tiedotteen mukaan mediassa leviää virheellistä tietoa Verohallinnon perintö- ja lahjaverotuksen työmenettelyohjeesta, joka otettiin käyttöön vuonna 2013.

– Verotamme perinnöt ja lahjat lain mukaisesti. Kyseessä on salainen ohje, jota on tulkittu täysin väärin. Tämän enempää emme kommentoi, tiedotteessa todetaan.

Suomen Kuvalehden uutisen mukaan vuoden 2013 ohje nosti Verohallinnon perintö- ja lahjaverotuksen puuttumiskynnykset huomattavasti laissa säädettyä korkeammalle.

Jutussa kerrotaan, että sama puuttumiskynnys koskee alle 30 000 euron pimeiden lahjojen lisäksi tarkkailuilmoituksia, joita pankkien ja vakuutusyhtiöiden on tehtävä verottajalle.

Verottomana lahjana saa lain mukaan antaa enintään 5 000 euroa kolmessa vuodessa.

SK:n mukaan Verohallinto katsoo kuitenkin läpi sormien pimeitä lahjoja peräti 90 000 euroon asti kolmen vuoden aikana.

Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen arvioi lehdelle, että verottajan ohje saattaa loukata perustuslain takaamaan yhdenvertaisuutta.

Hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää puolestaan kummeksuu, ettei ohjeessa ole kerrottu lakia, johon verottajan korkea puuttumiskynnys pohjautuu.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo taas ei halunnut kommentoida SK:lle, ylittikö Verohallinto valtuutensa puuttumiskynnysten määräämisessä ja selvittääkö valtiovarainministeriö ohjeen puuttumiskynnysten lainmukaisuutta.

Verohallinto kieltäytyi lehden haastattelusta vetoamalla salaiseen ohjeeseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu