Kulttuuri

Sarjakuva tiivistää kansalliseepoksen

Kristian Huitulan Kalevala- sarjakuviin voi tutustua Tikkurilan kirjastossa.

Järkälemäisen Kalevalan runoihin voi tutustua myös sarjakuvamuodossa, kiitos tamperelaisen sarjakuvapiirtäjän Kristian Huitulan. Vuosina 1998 ja 2000 julkaistut sarjakuvat saivat alkunsa tekijänsä innostuksesta.

– Se lähti jo ihan ala-asteelta, kun koulussa luettiin Kalevalaa. Mieleeni jäi etenkin Antero Vipunen, mystinen hahmo, jota ei kovin selkeästi teoksessa edes selitetä.

Huitula työsti kahta julkaisua yhteensä kolmen ja puolen vuoden ajan medianomiopintojensa lomassa.

– Piirsin lähinnä viikonloppuisin, iltaisin ja öisin.

Hänen mukaansa Kalevala taipui sarjakuvamuotoon yllättävän hyvin.

– Tekstiä on hirvittävä määrä, mutta se perustuu toistamiseen. Toistoa leikkaamalla sain siitä aika tiiviin sovituksen. Tavoite oli pitää tarina mahdollisimman yhtenäisenä.

Elias Lönnrotin kokoamat 50 runoa mahtuivat lopulta kahteen sarjakuvajulkaisuun. Niiden saama vastaanotto ilahduttaa tekijää, lukijoita on kymmenvuotiaista vanhuksiin.

– Monelle on tullut trauma kouluajoilta, kun ovat joutuneet tankkaamaan Kalevalaa väkisin. Sarjakuvaan tarttumisen kynnys on matala, ja samalla saa helposti kokonaiskuvan Kalevalasta irrallisten osien sijaan.

Kalevalaseura-säätiö palkitsi Huitulan vuonna 2003 kansalliseepoksen tulkinnasta. Sarjakuvat on julkaistu suomen lisäksi venäjäksi, englanniksi ja pian myös viroksi.

Sarjakuva-Kalevalan näyttelykiertue on esillä Tikkurilan kirjastossa vielä perjantaihin 30.9. asti. Vapaa pääsy. Lisätietoa tekijästä: www.huitula.com.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Kulttuuri

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu