Puheenaihe

Kokoomus ehdotti lisärahaa ehkäisevään neuvolatyöhön – muut ryhmät torppasivat

Kokoomuksen lautakuntaryhmä haluaisi lisää rahoitusta ennaltaehkäiseviin neuvolapalveluihin. Kuvituskuva.

Arkisto/Päivi Tuovinen

Kokoomusryhmän ehdotus ennaltaehkäisevää neuvolatyötä koskevan budjettipotin suurentamisesta kaadettiin sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa.

Kokoomuksen lautakuntaryhmä esitti tiistaina, että toimiala budjetoisi ehkäiseviin neuvolapalveluihin ja vanhempainvalmennukseen 0,2 miljoonan euron lisärahan.

Perusteena oli, että lisäsatsaus torjuisi ennalta muun muassa lasten ja nuorten mielenterveysongelmia sekä syrjäytymistä.

– 0,2 miljoonalla eurolla olisi pystytty palkkaamaan neljä henkilöä, joilla olisi voinut olla esimerkiksi hoitajan tai terapeutin koulutus ja psykiatrian osaamista. Heidän avullaan vanhemmat olisivat saaneet nykyistä enemmän vanhemmuuteen tukea, sanoo sosiaali- ja terveyslautakunnan varapuheenjohtaja Piia Kurki (kok.).

Kurjen mukaan nykyisin ongelmana on, että kaikki perusterveydenhoidon ammattilaisten voimavarat uppoavat perustyöhön ja vanhempainvalmennuksen kaltainen ongelmien ennaltaehkäisy jää paitsioon.

– Kalliiden korjaavien lastensuojelullisten toimenpiteiden sijaan painotusta lasten ja nuorten palveluissa tulisi saada käännettyä ennaltaehkäisevään suuntaan, Kurki linjaa.

– Vanhempainvalmennus tutkitusti parantaa lasten ja vanhempien välistä tärkeää varhaista vuorovaikutusta ja siten tukee vanhempia kasvatustyössä. Olisi tärkeää, että vanhemmat osaisivat käyttää aiempaa paremmin lasten voimavaroja ja vahvuuksia tukevia kasvatuskeinoja, sillä se ehkäisee lasten ongelmia.

Kaupunginhallituksen keväällä hyväksymään talouskehykseen sitoutunut Kokoomus piti lisärahaesitystään maltillisena. Ennaltaehkäisyyn satsaaminen olisi tarkoittanut noin euron suuruista korotusta asiakasmaksuihin. Muut lautakuntaryhmät eivät kuitenkaan asettuneet puoltamaan esitystä.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu