Puheenaihe

SPR kiistää vastaanottokeskuksen huimat kustannukset – budjetti paisui kaksinkertaiseksi

Kuvituskuva.

Johanna Erjonsalo / Arkisto

Kirkkonummen Evitskogissa sijaitsevaa SPR:n vastaanottokeskusta ollaan parhaillaan ajamassa alas: kiinteistö siirtyy uudelle omistajalle 13. marraskuuta ja noin 300 asukasta aiotaan sijoittaa muihin vastaanottokeskuksiin.

Kun tieto keskuksen lakkauttamisesta kiiri sen asukkaiden korviin, uutinen otettiin raskaana iskuna.

Vastaanottokeskuksen väki osoitti mieltään muun muassa Maahanmuutovirasto Migrin edustalla Helsingissä.

– Kun asukkaat ovat saaneet sulatella asiaa, se on alettu jo hyväksyä. Nyt tilanne alkaa olla koko lailla normaali, arvioi Suomen Punaisen ristin toiminnanjohtaja Petri Kaukiainen.

"Älytöntä, että talousarvion lukuja raahataan mukana."

Kohua on herättänyt myös Evitskogin vastaanottokeskuksen raju budjettiylitys. Migrin hyväksymä Evitskogin alkuperäinen talousarvio vuodelle 2016 oli 4,8 miljoonaa euroa, mutta keskuksen toteutuneet kokonaiskustannukset olivatkin 8,4 miljoonaa euroa.

– Kyse on tavallaan kahdesta täysin eri asiasta, joita ei voi verrata keskenään. On oikeastaan älytöntä, että talousarvion lukuja edes raahataan edelleen mukana, Kaukiainen muistuttaa.

Hänen mukaansa SPR:llä ei ollut Evitskogia perustettaessa käsitystä siitä, millainen keskus on rakenteilla.

– Kun keskus sijaitsi Helsingissä, se oli vielä tarkoitettu väliaikaiseksi, mutta Kirkkonummelle muuton jälkeen ilmeni, että tästä tuleekin pysyvämpi ratkaisu. Se tietenkin lisäsi kustannuksia, Kaukiainen kertoo.

Kamerajärjestelmä nieli varoja yllättävän paljon."

– Myös esimerkiksi tietoliikenneyhteyksien ja kamerajärjestelmän rakentaminen nieli varoja budjetoitua enemmän.

Kaukiaisen mukaan Migri pitää tarkkaa huolta siitä, että vastaanottokeskusten budjettikuri pitää.

– Loppupeleissä Evitskogin budjetti toteutui varsin hyvin, sillä eroa talousarvioon oli vain kaksi prosenttia.

Hän muistuttaa, että budjetti on toteutunut myös toiseen suuntaan eli kustannuksia on kyetty laskemaan.

Esimerkiksi ruokailun muuttamisella omatoimiseksi on ateriakustannuksia saatu painettua arvioitua alemmaksi.

Lue lisää – Länsiväylä selvitti: konkurssiin haettu firma teki huiman voiton pakolaisbisneksellä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu