Vuokrayhtiöt purkavat vanhoja kiinteistöjä: tilalle tuplasti koteja – "Olisivat vaatineet radikaalia korjausta"

Sato purkaa parhaillaan Martinlaakson Raiviosuonmäeltä kahta kerrostaloa. Tilalle tulee kolminkertainen määrä asuntoja.

Marika Lumme

Vanhojen kiinteistöjen purkaminen tuo Vantaalle lähivuosina runsaasti lisää vuokra-asuntoja. Esimerkiksi vuokrataloyhtiö VAV:n Tikkurilan Orvokkirinteessä sijaitsevan kiinteistön asuntomäärä tuplaantuu. Syksyn aikana purettavat 37 asuntoa vaihtuvat 72 asuntoon. Kerroskorkeus nousee yhdestä viiteen.

Asuntomäärä lähes tuplaantuu myös toisessa VAV:n Tikkurilan kohteessa. Veturipolulla sijaitseva kiinteistö puretaan, samoin kaupungin muita kiinteistöjä samalta tontilta. VAV saa lisää rakennusoikeutta, joka mahdollistaa lisäasuntojen rakentamisen. Kaavoitustyö on parhaillaan käynnissä ja suunnitelmat vahvistunevat ensi vuoden puolella.

VAV:n toimitusjohtaja Teija Ojankoski korostaa, että asuntomäärän lisääminen ei ole tärkein syy vanhojen kiinteistöjen purkamiselle.

– Jos asunnon korjauskustannus lähentelee uuden hintaa, ei ole järkevää korjata. Esimerkiksi Orvokkirinteessä kiinteistöt olisivat vaatineet radikaalia korjausta, ei vain pintaremonttia. Energiatehokkuus ja ympäristönäkökulmat ovat tänä päivänä aivan toisella tasolla ja niitä voi olla jopa mahdotonta toteuttaa vanhoihin kiinteistöihin, Ojankoski selvittää.

Uudisrakentaminen antaa yhtiöille mahdollisuuden toteuttaa asuntokantaa, jolle on kysyntää. Ojankosken mukaan tärkein asia, joka vuokralaisille merkkaa on raha. Pienemmillä neliömäärillä vuokrahinta saadaan pidettyä mahdollisimman maltillisena.

– Uudisrakentamisessa noin puolet ovat pieniä kaksioita ja vajaa toinen puoli yksiöitä. Kolmioita on noin 10 prosenttia, Ojankoski sanoo.

Vuokra-asuntoyhtiö Sato puolestaan purkaa parhaillaan Martinlaakson Raiviosuonmäeltä kaksi kerrostaloa. Tilalle rakennetaan kaksi uutta kerrostaloa, joihin tulee kolminkertainen määrä vuokra-asuntoja. Puolet 288 asunnosta tulee olemaan yksiöitä.

– Saamme paitsi määrällisesti kolminkertaisen asuntomäärän vastaamaan suurta asuntokysyntää pääkaupunkiseudulla, myös kuluttajalähtöisemmän ja kukkaroystävällisemmän asuntojakauman, kertoo investoinnit-yksikön johtaja Antti Aarnio Satosta.

Martinlaakson Kukinkujalla Satolle on elokuun lopussa valmistunut 110 vuokrakotia aiemman 46 asunnon tilalle.

– Jatkamme edelleen olemassa olevan asuntokantamme kehittämistä peruskorjaamalla ja täydennysrakentamalla kehäradan varrella olevilla kasvualueilla, Aarnio sanoo.

Vuokra-asuntoyhtymä Kojamon asiakkuusjohtaja Juha Heinon mukaan Vantaa on myös jatkossa yksi yrityksen keskeisistä toimipaikkakunnista. Purkutöihin saatetaan myös Kojamossa ryhtyä.

– Meillä on selvittelyn alla useampiakin hankkeita eri puolilla pääkaupunkiseutua, myös Vantaalla, jotka kaavamuutosten toteutuessa tarkoittaisivat vanhojen elinkaarensa päässä olevien rakennusten purkamista ja niiden korvaamista paremmin asiakkaiden nykytarpeita vastaavilla Lumo-asunnoilla, Heino kertoo.

VAV:n tarve saada pieniä asuntoja on suuri, koska niitä yhtiön 10 500 asunnosta on vähän kysyntään nähden. Aikoinaan on panostettu enemmän perheasuntoihin.

– Tosin viime aikoina pieni nousu on tullut myös perheasuntojen kysyntään. Siksi pitkästä aikaa teemme muutaman neljä huonetta ja keittiö -asunnon Koivuhakaan muutaman vuoden päästä tulevaan uudisrakennukseen, Ojankoski kertoo.

Uutta asumista

VAV:n Orvokkirinne 4 -osoitteen uudisrakennukset kohoavat viidenteen kerrokseen. Taloista tulee hissilliset.

Veturikuja 8 -osoitteeseen tulevaan uudisrakennukseen VAV suunnittelee toteutettavaksi autopaikatonta yhtä kiinteistöä. Kyseessä olisi Vantaan ensimmäinen ilman omaa pysäköintipaikkaa oleva vuokrakiinteistö.

Kojamon mukaan tulevaisuudessa erilaiset yhteisölliset elementit vuokra-asuntojen ohessa tulevat kasvattamaan suosiotaan, kuten vuokralaisten yhteiskäyttöautot.

Saton näkee yhteiset tilat jatkossa entistä tärkeimpinä.

Written by:

Marika Lumme

Ota yhteyttä

Lisää aiheesta

Vanhuksille lisää vuokra-asuntoja Myyrmäkeen – "Suurin syy ympärivuorokautiseen hoitoon on muistisairaus"A-Kruunun vuokra-asuntoja tulee HakunilaanMartinlaaksoon kohoaa uusi kerrostalo – vuokra-asunnot valmiita kesällä 2018Tutkijoilta purevaa kritiikkiä: Kohtuuhintaiset vuokra-asunnot eivät ratkaise asuntopulaa – kasaavat köyhiä yhteen