Puheenaihe

Vihreät haluaa turvapaikanhakijat suomalaisten koteihin – "Järjestelmä on rikki"

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto (vas.), Riihimäen vihreiden puheenjohtaja Sami Louekari ja Pekka Haavisto kokouspaikan ovella. Louekari huolehti, että järjestelyt sujuivat.

Tarja Heikkonen

Vihreiden puoluevaltuuskunta hyväksyi puolueen turvapaikkalinjauksen. Vihreiden kokous pidettiin viikonloppuna Riihimäellä.

Puheenjohtaja Touko Aalto esitteli vihreän vision, ja puolueen presidenttiehdokas Pekka Haavisto otti kantaa muun muassa lobbausrekisteriin. Haavisto on aloittanut vapaaehtoisesti julkisen lobbausrekisterin ja toivoo muidenkin kansanedustajien, ministerien ja presidentin ottavan haasteen vastaan.

Linjapaperissaan vihreät vaativat tulorajojen poistamista kansainvälistä suojelua saaneiden ihmisten perheenyhdistämiseltä.

– Suomen turvapaikkajärjestelmä on rikki. Kokeneiden turvapaikkajuristien mukaan turvapaikkapäätösten taso on romahtanut ja turvapaikanhakijoiden oikeusturva vaarantunut ennennäkemättömällä tavalla. Kiristyspolitiikan kokonaisvaikutukset pitää nyt selvittää ja tehdä korjausliike, totesi puoluevaltuuskunnan puheenjohtaja ja vihreiden vs. puoluesihteeri Kaisa Hernberg.

Lapsia ei linjauksen mukaan saa pakkopalauttaa turvattomiin oloihin, erottaa vanhemmistaan tai laittaa säilöön. Lasten oikeudet on vihreiden mielestä turvattava aina ja kaikissa tilanteissa ja perheenyhdistämistä helpotettava.

Kiintiöpakolaisten määrän vihreät haluaa nostaa heti 2 500 ihmiseen ja tulevaisuudessa vähintään muiden pohjoismaiden tasolle.

Puolue haluaa myös tukea turvapaikanhakijoiden majoittamista suomalaisiin koteihin.

– Maailmassa on eniten pakolaisia sitten toisen maailmansodan, mutta virallinen Suomi ummistaa tältä silmänsä, kääntää selän hätää kärsivien edessä, Touko Aalto huomautti.

Aalto kertoi, että vihreät julkaisevat oman vaihtoehtobudjettinsa lähiaikoina.

Voisitko majoittaa turvapaikanhakijan kotiisi?

En
93% (15631 ääntä)
Kyllä
7% (1173 ääntä)
Ääniä yhteensä: 16804

Vihreiden linjaus

Vastuullista ja ihmisoikeuksia kunnioittavaa turvapaikkapolitiikkaa -linjaus hyväksyttiin Riihimäellä vihreiden puoluevaltuuston kokouksessa.

Vihreät esittää keinoja perheenyhdistämisen helpottamiseksi. Kansainvälistä suojelua saaneilta perheenyhdistämisen tulo- ja aikarajat on poistettava kokonaan.

Kiintiöpakolaisten määrän vihreät haluaa nostaa heti 2 500 ihmiseen.

Puolue haluaa myös tukea turvapaikanhakijoiden majoittamista mm. tukemalla kotoutumista edistävien kotimajoitusverkostojen toimintaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu