Puheenaihe

Mielipide: Pikaraitiotie on vedettävä Länsimäkeen

Olisi järkevää, että Vantaalla aloitettaisiin omien pikaratikkalinjausten suunnittelu, kirjoittajat linjaavat.

Johanna Erjonsalo

Pikaratikka vai metro? Joukkoliikenteen eri vaihtoehdot ovat viime aikoina puhuttaneet Vantaalla.

Helsinki haluaa vetää metron Mellunmäestä itään entisille Sipoon alueille. Vantaan Sanomat uutisoi Vantaan vihreiden esityksestä korvata metron pidennys pikaraitiotiellä, joka menisi Sipoosta sekä Hakunilaan, että Itäkeskukseen.

Kimmo Kiljunen piti tätä epärealistisena, koska asia kuuluu lähinnä Helsingille, eikä Vantaalle. Samalla Kiljunen ehdotti metron vetämistä Mellunmäestä Hakunilaan.

Kiljusen ehdotus on kannatettava, mutta valitettavasti epärealistinen, sillä kuten Kiljunen itse kirjoittaa, ei Helsinki halua pilkkoa raiteita osiin. Liikennettä jakava haarauma metrolinjaan vähentäisi metron vuoroja ja käytettävyyttä sekä Sipoossa että Hakunilassa. Nykyisen Hakunilan bussiliikenteen ahtaminen täysiin metroihin tekisi jo tiukkaa, puhumattakaan sen päälle tulevista Sipoon käyttäjämääristä.

Sen sijaan, että Vantaa keskittyisi Helsingin linjauksiin, olisi järkevää aloittaa heti Vantaan omien pikaratikkalinjausten suunnittelu.

Vihreiden ehdotuksessa pikaratikan linjoja on monta ja ne yhdistyvät metroon vasta Puotilassa. Linjat kiertävät Länsimäen, Rajakylän ja Vaaralan kaukaa sekä etelästä että pohjoisesta.

Järkevämpää olisi vetää yksi pikaratikkalinja Tikkurilasta Hakunilan kautta Vaaralaan, Rajakylään, Länsimäkeen ja Mellunmäkeen asti, jossa se yhdistyisi metroverkkoon. Näin meidän ei tarvitsisi odottaa Helsingin ratkaisuja seuraaville vuosikymmenille ja linja palvelisi parhaiten vantaalaisia.

Jussi Saramo, kaupunginvaltuutettu (vas.)

Minttu Sillanpää, kaupunginvaltuutettu (vas.)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Vantaan ensimmäinen metroasema suunnitteilla Länsisalmeen – Metrokeskuksen ympäristöön tuhansia asukkaita24.9.2017 07.20
Vantaan vihreät tyrmää itämetron ja esittää tilalle pikaratikkaa – tulisi metroa halvemmaksi30.9.2017 07.05
Mielipide: Metroa pitäisi jatkaa Mellunmäestä Hakunilaan14.10.2017 08.15
Kolme ratikkaa korvaisi Östersundomin metron12.4.2011 10.27
Tältä näyttää Helsingin ja Espoon uusi XL-pikaratikka – paikkoja yli 250 matkustajalle8.6.2017 16.03

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat