Puheenaihe

Vantaan kaupunginjohtajan valinta selkeytyy – nämä ehdokkaat haastatellaan

Vantaan uuden kaupunginjohtajan osalta ollaan päästy jo haastattelukierroksiin saakka.

Arkisto

Vantaan kaupunginjohtajan valintaa valmisteleva toimikunta päätti kokouksessaan perjantaina kutsua haastatteluun seuraavat kaupunginjohtajan virkaa hakeneet: Ari Korhonen, Anniina Kostilainen, Jukka-Pekka Ujula ja Ritva Viljanen.

Samalla merkittiin tiedoksi, että Minna Karhunen on peruuttanut hakemuksensa ja että Tiina Keskimäki Vantaalta on antanut suostumuksensa virkaan.

Kaupunginjohtajan virka tulee avoimeksi, kun Kari Nenonen jää eläkkeelle 1. maaliskuuta 2018 alkaen. Virka oli haettavana syyskuussa ja sitä haki kahdeksan henkilöä. Haastattelut pidetään loka-marraskuun vaihteessa ja valinta on tarkoitus käsitellä kaupunginvaltuustossa 13. marraskuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu