Puheenaihe

Jännitys tiivistyy: Heistä toinen valitaan Vantaan uudeksi kaupunginjohtajaksi

Ritva Viljanen.

Arkisto/Arja-Riikka Nikkilä

Vantaan uudeksi kaupunginjohtajaksi valitaan joko Jukka-Pekka Ujula tai Ritva Viljanen.

Kaupunginjohtajan valintaa valmisteleva toimikunta päätti keskiviikkona, että Ujula ja Viljanen kutsutaan valtuustoryhmien haastatteluun.

Molemmat jatkohaastatteluun kutsuttavat päätettiin myös lähettää henkilöarviointiin.

Kaupunginjohtajan virka tulee avoimeksi, kun Kari Nenonen jää eläkkeelle 1. maaliskuuta 2018.

Virka oli haettavana syyskuussa. Virkaa haki yhdeksän henkilöä ja yksi antoi suostumuksensa.

Valtuustoryhmien haastattelut järjestetään 8. marraskuuta.

Valinta on tarkoitus käsitellä Vantaan kaupunginvaltuustossa 13. marraskuuta.

Raumalla syntynyt kokoomuslainen Ujula, 44, on toiminut Porvoon kaupunginjohtajana vuodesta 2009.

Karkkilassa syntynyt sosiaalidemokraatti Viljanen, 59, puolestaan työskenteli kevään kuntavaaleihin saakka Helsingin apulaiskaupunginjohtajana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu