Puheenaihe

Turvakodeille kerätään yöpaitoja, pyjamia, villasukkia ja rintaliivejä

Turvakoteihin kerätään muun muassa villasukkia ja yöasuja.

Armi Suojanen

Marraskuinen hyväntekeväisyyskampanja auttaa Vantaan, Tampereen ja Joensuun turvakoteja.

Turvakoteihin hakeutuville kerätään puhtaita, hyväkuntoisia ja uusia tai lähes uusia naisten ja lasten yö- ja oloasuja sekä pyjamia, rintaliivejä, aikuisten villasukkia ja käyttämättömiä sukkia.

Yö- ja oloasuja, sukkia sekä muita tuotteita tarvitaan, koska turvakotiin saatetaan joutua lähtemään äkkiä ja ennalta arvaamatta. On mahdollista, että mukaan ei ehdi ottaa edes henkilökohtaisia tavaroita tai vaatteita. Siksi turvakodeilla on tarvetta vaateavusta.

Vantaan turvakoti sijaitsee Havukoskella. Se tarjoaa suojaa naisille ja miehille, jos kotona on turvatonta väkivallan, uhkailun tai pelon takia. Turvakotiin voi tulla yksin tai lasten kanssa mihin vuorokauden aikaan tahansa, asuinkunnasta riippumatta.

Kampanja kestää 25. marraskuuta asti ja sen järjestää kotimainen alusvaatemerkki Patricia. Lahjoitustavarat viedään Patrician myymälöihin, josta saa kiitokseksi alennuskupongin. Ainoastaan Espoon Ison Omenan myymälä ei ole mukana keräyksessä.

Patricia toimittaa lahjoitukset turvakoteihin joulukuun alussa.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu