Nuoret

Sovellukset auttavat työnhaussa - "Keikkatöiden avulla pääsee tutustumaan moniin eri aloihin"

Erilaiset sovellukset helpottavat työnhaussa.

Vantaan nuorisopalvelut

Mielestäni on hyvä, että on olemassa sovelluksia, joiden kautta voi tarjota nuorille työtä.

Useimmilla verkkosivuilla kuten Monsterissa ja TE-palveluissa työnhakijalla kuuluu olla jonkinlainen koulutus. Workpilots- ja Treamer-sovelluksissa taas riittää, että homma sujuu. Pidän itse keikkatöistä, koska niiden avulla pääsen tutustumaan moniin eri aloihin. Kaverinikin käyttävät koulun ohella Workpilotsia ja Treameria.

Olisi mukavaa, jos työllistämissovellukset olisivat hiukan kuuluisampia. Se olisi tärkeää, sillä on ihmisiä, jotka kaipaavat esimerkiksi lisää taskurahaa, mutta eivät tiedä miten sen hankkiminen olisi mahdollista. Yritykset voisivat myös vierailla kouluissa kertomassa toiminnastaan sekä avoinna olevista paikoista. Olisi hyvä, jos oppilaat pääsisivät paikan päällä puhumaan yritysten kanssa. Olisi myös kiva, jos avoinna olevista paikoista kerrottaisiin enemmän sosiaalisessa mediassa kuten Facebookissa ja Instagramissa.

Suurimmalla osalla nuorista ei ole minkäänlaista kokemusta, joten keikkatöiden kautta sen hankkiminen on mahdollista. Olisi myös hyvä, jos verkkosivut, joissa yleisesti tarjotaan työpaikkoja, tarjoaisivat lisäksi keikkatöitä.

Maryam, 16

Tekijät ovat Vantaan nuorisopalveluiden nuorten toimitukseen osallistuneita nuoria. Nuorten toimituksen tarkoituksena on antaa nuorille mahdollisuus opetella viestintä- ja sisällöntuotantotaitoja sekä saada äänensä kuuluviin.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Nuoret

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu