Puheenaihe

"22 vit*a ja 18 oumaigaadia" – teinitytöt laittoivat miehen suvaitsevaisuuden testiin lähijunassa

Arkistokuva

Entisen uutisankkuri Pirkko Arstilan kohua herättänyt kolumni on saanut suomalaiset keskustelemaan sukupolvien suhteista.

Osansa tähän keskusteluun tuo nyt vantaalainen Otto Favén, joka kirjoittaa aiheesta Vantaan Sanomien mielipidesivulla.

Julkaisemme keskiviikon paperisessa lehdessä (VS 15.11.) ilmestyvän mielipidekirjoituksen alla kokonaisuudessaan.

"Nousin junaan Martinlaaksossa. Perässäni tuli kaksi nuorta tyttöä: ripset kuin saunavihdat, farkuissa enemmän reikiä kuin kangasta, tennarit ja paljaat nilkat. Siis just, niin kuin olla pitää.

Ihan jees. Vaatteet on aatteet ja viesti maailmalle. Nuorison kuuluu olla omituista ja sen tulee näkyä. Taaplatkoon hekin tyyleillään. Niin minäkin tein aikoinaan.

Kuulun sukupolveen, joka sai kuulla tarpeekseen pitkästä tukasta, leveistä farkunlahkeista, vihreästä maiharista, turmiollisista mielipiteistä, rauhanmerkistä, partaradikalismista ja ties mistä. Nimittelyä riitti homosta kommariin, ja kaikki tämä ihan vain ulkoisen olemuksen perusteella.

Päätin silloin, että olen aikanani suvaitsevainen tulevia sukupolvia kohtaan. Ei se ihan helppoa ole ollut, mutta make love, not war!

Make love, not war!"

Tytöt asettuivat istumaan vastapäätäni. Koetin keskittyä kirjaani, mutta otteeni herpaannutti ensimmäinen vittu. Eikä ollut niin pientä ja mitätöntä asiaa, etteikö kaveri kannustanut  tasaiseen tahtiin oumaigaad, oumaigaad.

Ärsyynnyin ja suvaitsevaisuuteni joutui jälleen koetukselle. Rauhoittelin itseäni muistelemalla, että jo vanha Sokrateskin oli huolestunut Ateenan nuorisosta. Ei siis mitään uutta auringon alla. Olkoot siis sellaisia kuin ovat.

Ja kielikin muuttuu. Nykykäytännön mukaan perinteinen konjunktiorimpsu pitäisikin varmaan muuttaa muotoon ”että, jotta, koska, kun, jos, vaikka, kuin, vittu”. Ehkä oumaigaadkin lisätään pian Nykysuomen sanakirjaan.

Luovuin lukemisesta. Aloin suorastaan kiinnostuneena laskea tehosteitten ja sidesanojen esiintymistiheyttä.

Meniköhän perille? Tuskinpa."

Urakkani päättyi pian, kun tytöt nousivat Kannelmäessä junasta. Toivotin heille hyvää päivänjatkoa ja lisäsin: Kolme asemanväliä, 22 vittua ja 18 oumaigaadia.

Meniköhän perille? Tuskinpa. Ei olisi mennyt itsellenikään silloin joskus.

Otto Favén, Kalkkis?"

Onko nuorten käytös ja pukeutuminen räävittömämpää kuin ennen?

Kyllä
62% (4796 ääntä)
Ei
38% (2887 ääntä)
Ääniä yhteensä: 7683

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Ex-uutisankkurin kirjoitus naisesta kassajonossa raivostuttaa – ”Varmaankin hän oli viettänyt pitkät tovit ihaillen pakaroitaan”7.11.2017 09.26

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu