Puheenaihe

Loppuuko kaljaralli? Näin paljon A-olutlaatikoilla on hintaeroa Virossa ja Suomessa 2018

Nelosoluet tulevat Suomen ruokakauppoihin ensi vuonna. Kuvituskuva.

Arkisto/ Jussi Vehkasalo

Vantaan Jumbon K-Citymarketin kauppias Matti Himberg arvioi, että nelosoluen hinnat tulevat olemaan ensi vuonna ruokakaupoissa Alkon hintoja halvempia.

– Veikkaan, että nelosoluttölkin hinta voisi asettua meillä johonkin 1,3–1,5 euron haarukkaan. Mutta hintaan vaikuttaa vielä alkoholiveron korotus, Himberg sanoo haastattelussa.

Tällä hetkellä esimerkiksi yksi Karhun 0,33 litran A-oluttölkki maksaa Alkossa noin 2,1 euroa.

Saman tuotteen 24 tölkin laatikko on puolestaan 49,9 euron hintainen.

Mitä vastaavat tuotteet maksaisivat ruokakaupoissa jatkossa?

Jos lasketaan hintoja Himbergin veikkauksen pohjalta, Karhun pieni A-tölkki maksaisi halvimmillaan ilman veronkorotusta 1,3 euroa.

Oluen verokorotuksen on arvioitu olevan noin 10 prosenttia.

Jos litrahinta on sama yksittäiselle oluelle ja laatikkopakkaukselle, laatikon hinnaksi tulisi halvimmillaan 31 euroa ilman veronnousua.

Alkoholilain muutosta on kannatettu muun muassa siksi, että sen uskotaan vähentävän Viron viinarallia. Näin on ajatellut esimerkiksi keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Vaikka hinnat asettuisivat Suomen ruokakaupoissa 1,3–1,5 euron haarukkaan, Viro houkuttelisi yhä vahvasti halvan oluen metsästäjiä – siellä nelosolut olisi edelleen huomattavasti edullisempaa kuin Suomessa.

Esimerkiksi Viron SuperAlkossa Karhun 24 A-oluttölkin laatikko maksaa tällä hetkellä 18 euroa.

Karjalan vastaavan laatikon saa 12 eurolla, Koff Exportin 17 eurolla ja Lapin Kullan 14 eurolla.

Virossa alkoholiverotusta on kiristetty, mikä nostaa oluenkin hintaa. Uusista veronkorotuksista nousi Virossa kiista äskettäin, kun osa poliitikoista pelkää, että liian kallis alkoholi karkottaa suomalaiset ostajat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu