Liikenne

Kokeilu kertoo selvää kieltä: Jos palvelut ovat niukat, asukas ei luovu autostaan, vaikka juna-asema olisi lähellä

Vantaalle rakennetaan aiempaa vähemmän parkkipaikkoja. Kaupunki tähtää siihen, että autopaikat olisivat jatkossa tehokkaassa käytössä ja palvelisivat montaa tarkoitusta tai pysäköijää.

Arkisto/Paivi Tuovinen

Pelkkä kilometrin linnuntie-etäisyys asemasta ei vähennä riittävästi auton omistamisen tarvetta. Jos kävellen tai pyöräillen saavutettavia palveluja ei ole tarpeeksi kotialueella, asukas ei hevillä luovu autostaan. Tähän tulokseen Vantaan kaupunki on tullut viime vuosien pysäköintikokeilussaan, jossa vaadittu autopaikkamäärä on ollut aiempaa pienempi keskusta-alueiden uusissa asuintaloissa.

– Esimerkiksi Kivistön palvelutarjonnassa on vielä puutteita, eikä se tue autottoman elämää parhaalla tavalla. Kivistön keskustan kehittyessä tilanteen uskotaan helpottuvan, kertoo Vantaan liikennesuunnittelupäällikkö Markus Holm.

Autoilun suosio on johtanut Kivistössä ajoittaiseen autopaikkapulaan, johon kaupunki on joutunut puuttumaan tilapäisratkaisuilla.

Kokeilussa pysäköinnin mitoitusohjetta on kevennetty siten, että keskusta-alueiden uusissa asuintaloissa on sallittu yksi autopaikka 110:tä tai 130:tä kerrosneliötä kohden. Ennen kokeilua vastaava suhde on ollut juna-asemien lähellä 1/110, hyvän joukkoliikenteen palvelutason alueilla 1/100 ja muualla 1/90.

Vaikka uuden ohjeen soveltaminen ei ole sujunut täysin ongelmitta, se on selvitysten mukaan tukenut monelta osin Vantaan tavoitteita: Pysäköintikokeilu on haastattelujen perusteella vauhdittanut asuntorakentamista asema-alueilla. Kokeilunormi on myös mahdollistanut parkkipaikkojen toteuttamisen aiempaa edullisemmin.

– Vaaditut paikat mahtuvat pihakannen alle, minkä vuoksi ei tarvita kalliita rakennusten alle sijoitettavia paikkoja, Holm tähdentää.

Säästö vähentää asuntojen hintojen nostopainetta. Uuden kokeilunormin avulla on myös tiivistetty kaupunkirakennetta ja löydetty taloudellisesti kannattavia täydennysrakentamisen paikkoja.

– Tiiviin, hyvän kaupungin rakentaminen asemien ympärille vaatii autopaikkojen määrän kohtuullistamista, Holm linjaa.

Parkkipaikkojen vähentämistä puoltaa myös niiden suhteellisen korkea hinta: autopaikka voi maksaa jopa 50 000 euroa. Nykylinjana onkin, että vain pysäköijät maksavat autopaikoista kaikkien osakkaiden sijaan.

Vantaa katsoo saaneensa kokeilussa jo paljon hyödyllistä tietoa uuden mitoitusohjeen valmistelua varten. Uusi ohje otetaan käyttöön vuoden 2019 alusta, kun kokeilu päättyy.

– Uskon, että selvityksistä on saatu merkittävin hyöty. Nyt keskitytään valmistelemaan uutta mitoitusohjetta, joka ei aiheuta lyhyellä tähtäimellä turhaa haittaa, mutta mahdollistaa eri alueiden pitkäjänteisen kehittämisen.

Vantaalla pyritään jatkossa siihen, että autopaikat olisivat tehokkaassa käytössä ja palvelisivat montaa tarkoitusta tai pysäköijää. Nykyongelmana on, että suurin osa parkkipaikoista on alati tyhjinä.

Tästä on kyse

Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi joulukuussa 2013 parkkikokeilun Tikkurilan, Koivukylän, Korson, Aviapoliksen, Kivistön, Martinlaakson, Myyrmäen, Hakunilan ja Länsimäen keskustojen uusissa asuintaloissa. Mitoituksena on yksi autopaikka per 130 kerrosneliötä kohteissa, jotka ovat kilometrin säteellä asemasta tai alueen keskustasta. Kokeilu laajeni Louhelaan, Leinelään, Hiekkaharjuun ja Rekolaan. Mitoituksena on yksi autopaikka per 110 kerrosneliötä 500 metrin säteellä asemasta. Nyt valmisteltava uusi mitoitusohje astuu voimaan, kun kokeilu päättyy 31.12. 2018.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Kivistöön parkkipulaan hieman helpotusta – syksyllä pysäköinti muuttuu kuitenkin maksulliseksi19.6.2017 12.11
Myyrmäen mullistus alkaa – parkkipaikkoja pois käytöstä5.5.2017 15.00
Autojen siirto kuumentaa tunteita Kivistössä – "Tapaus toimii varoittavana esimerkkinä"24.10.2017 20.05
Riittävätkö autopaikat Kivistössä? – Lautakunnan jäsenet huolestuivat Kivistön uudiskohteen pysäköintiratkaisuista11.10.2017 07.10
Kohuttu parkkimaksujen aika alkaa ensi viikolla – Nämäkin paikat muuttuvat Tikkurilassa maksullisiksi28.12.2017 07.10

Etusivulla nyt

Uusimmat: Liikenne

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu