Puheenaihe

Amin Asikainen vetää kuntonyrkkeilytreenejä Tammistossa

Amin Asikainen vetää Vantaalla Fit Tammistossa kuntonyrkkeilyä kerran viikossa. Avointen ovien viikonloppuna hän veti kokeilutunteja.

Sirpa Repo

Kuntonyrkkeily on löytänyt paikkansa myös pääkaupunkiseudulla. Se kuuluu sekä urheiluseurojen että liikuntakeskusten tarjontaan.

Suomen Nyrkkeilyliiton toiminnanjohtaja Anders Starck arvioi, että kaikkiaan kuntonyrkkeilyllä on maassamme noin 20 000 harrastajaa. Tässä lukemassa ovat mukana seurojen ja niihin kuulumattomien kuntosalien harrastajat.

– Kuntonyrkkeilyn suosio on kasvanut ja se näyttää edelleen olevan entistä suositumpaa. Seuroissa se on iso osa toimintaa ja liitto kouluttaa seurojen kuntonyrkkeilyohjaajia, Starck tietää.

Minäkin teen vielä perusharjoituksia, vaikka olen nyrkkeillyt 27 vuotta."

Hän arvioi, että kuntonyrkkeilijöistä vähän isompi osa on naisia kuin miehiä.

– Kilpapuolella suurin osa on nuoria ja nuoria aikuisia, mutta kuntonyrkkeily sopii aivan kaiken ikäisille, Starck vakuuttaa.

Tämän tietää myös nyrkkeilijä Amin Asikainen, jonka leipä tulee nyrkkeilystä kuten ennenkin. Yrittäjänä nykyään toimiva Asikainen otteli amatöörinä 13 vuotta ja ammattilaisena 10 vuotta.

Viime vuodet Asikainen on muun muassa valmentanut nyrkkeilijöitä Kirkkonummen Nyrkkeilykerhossa, jota hän edusti amatöörinä. Sen lisäksi hän vetää kuntonyrkkeilyä, leirejä ja kursseja ympäri Suomea.

– On hienoa nähdä, että kuntonyrkkeily on nousussa.

Mies kehuu kuntonyrkkeilyn tekevän hyvää koko keholle, jokaiselle lihasryhmälle sekä erityisesti niska- ja hartianseudulle. Koordinaatio paranee, hapenottokyky kehittyy, jalat saavat liikettä.

– Tavoitteena on fyysisen kunnon parantaminen. Tekniikkaa tietysti opetellaan. Se saattaa aluksi olla vaikeaa, mutta kyllä siinä kehittyy.

Asikainen tuumii, että tekniikassa on aina hiottavaa.

– Minäkin teen vielä perusharjoituksia, vaikka olen nyrkkeillyt 27 vuotta, Asikainen toteaa.

Hän sanoo, että on antoisaa nähdä porukan kehittyminen.

Kuntonyrkkeilijän ei tarvitse olla rohkea, koska lajissa ei oteta kontaktia.

– Tässä lyödään käsille, pistehanskoihin, säkkiin, palloon, varjonyrkkeillään, 41-vuotias mies esittelee.

Kuntonyrkkeilyssä riittävät alkuun sisäliikuntavarusteet.

– Omat käsisiteet olisi hyvä olla hygienian vuoksi. Jos ja kun kuntonyrkkeily ei jää vain kokeiluksi, omat hanskat olisi hyvä hankkia.

Ennen kuin Asikaisen tunnilla laitetaan hanskat käteen, on reipas alkulämmittely. Sen jälkeen opetellaan tekniikkaa ilman hanskoja.

Vasta sitten saa laittaa hanskat käteen. Iskuja treenataan parin kanssa, isketään säkkiä. Lopuksi on vielä edessä kuntopiiri, joka voi olla yleisempi tai lajinomainen. Nyt parista toinen iski säkkiä ja toinen huhkii kuntopiirissä. Sitten rooleja vaihdetaan.

Kaisa Mustola tuli Asikaisen Fit Tammistossa vetämälle kuntonyrkkeilyn kokeilutunnille mielenkiinnosta. Koskaan ennen hän ollut osallistunut lajin tunnille.

– Oli kivaa, juuri sellaista kuin etukäteen ajattelinkin, Mustola kehui.

Aloitatko alkuvuonna uuden harrastuksen?

En
60% (6 ääntä)
Kyllä
40% (4 ääntä)
Ääniä yhteensä: 10

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Jorma, 77, yllättyi kuntonyrkkeilystä – "Mahtavaa, kun pystyy vetämään itsensä ihan hapoille"9.4.2017 16.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu