Puheenaihe

Sisällissodan muistovuoden avaus Kallion kirkossa – "Seurakuntien huomioitava sekä punaisten että valkoisten haudat"

Kallion kirkko.

Arkistokuva

Kirkko järjestää sisällissodan muistovuoden avauksen ensi lauantaina Kallion kirkossa.

Tilaisuus on osa Sovinto 100 -tapahtumaa. Tänä vuonna on kulunut sata vuotta Suomen sisällissodasta.

Kirkon viestintä muistuttaa, että evankelis-luterilainen kirkko ei ollut sodan osapuoli, mutta ei myöskään ulkopuolinen. Sodassa kirkon jäsenet taistelivat toisiaan vastaan, ja sodan haavat ovat myös kirkon haavoja.

Kirkon johto ja suuri osa papistosta samastui sodan valkoiseen osapuoleen. Tämän jäljet ovat tuntuneet kirkon roolissa, käsityksissä kirkosta ja kansankirkon rakentamisessa pitkään.

Seurakunnat toimivat sodan aikana kuitenkin sekä punaisten että valkoisten hallitsemilla alueilla.

– Sota ja sen jälkiselvittelyt tuhosivat ja repivät rikki valtavan määrän inhimillistä elämää, sanoo arkkipiispa Kari Mäkinen sanoo.

– Vaikeimmissa muistoissa on ollut paljon vaiettua. Vaietusta sodasta voi muistovuonna tulla kerrottu sota, yhteinen osa suomalaista kertomusta.

Arkkipiispa kehottaa seurakuntia huomioimaan alueellaan olevat sekä punaisten että valkoisten haudat ja muistomerkit ja osoittamaan kunnioitusta sodan uhreille.

Arkkipiispa Mäkisen lisäksi muistovuoden avauksessa puhuvat psykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti Mari-Kaarina Hiltunen ja dosentti Ilkka Huhta.

Muistovuoden avaus lauantaina 20. tammikuuta Kallion kirkossa kello 12.

Kallion kirkossa etsitään myös ratkaisuja yhteiskunnallisiin epäkohtiin ja rakennetaan sovintoa eri lailla ajattelevien ihmisten kesken Sovinto 100 -tapahtumassa, joka jatkuu perjantaista sunnuntaihin.

Viime syksynä Kallion seurakunnassa järjestettiin Sovinto 100 -ratkaisupajoja, joissa syrjäytymisvaarassa olevat nuoret, maahanmuuttajat ja köyhyyttä kokevat laativat päättäjien ja asiantuntijoiden kanssa ratkaisuehdotuksia muuan muassa vihapuheen pysäyttämiseksi ja köyhyyden ja eriarvoistumisen vähentämiseksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu