Puheenaihe

Hammaslääkäriksi tähtäävä Mojtaba tuli alaikäisenä Suomeen – Palvelupäällikkö: "Vantaa nettoaa pakolaisilla hyvin"

OLESKELULUVAT Afganistanilainen Mojtaba Mohseni, 18, sai oleskeluluvan vuosi sitten.

Jalkapallon pelaamista harrastava Mojtaba Mohseni suorittaa parhaillaan peruskoulua. Hänen toiveensa on valmistua jonain päivänä hammaslääkäriksi.

Armi Suojanen

Nuori mies kättelee reippaasti ja kertoo hyvällä suomen kielellä, että koulussa käsitellään parhaillaan Suomen presidentinvaaleja. 18-vuotias Mojtaba Mohseni on kiinnostunut politiikasta ja kaikesta muustakin.

Opeteltavaa riittää. Hän tuli Suomeen hieman ennen joulua 2015 ja teki matkaa Afganistanista Suomeen 1,5 kuukautta.

– Iranista Turkkiin ja sieltä kumiveneellä Kreikkaan, hän luettelee.

Mohseni aloitti matkan perheensä kanssa, johon kuuluu vanhempien lisäksi pikkuveli. Hän joutui heistä eroon jo ennen Irania, ja he ovat palanneet takaisin Afganistaniin.

– Löysin heidät hiljattain Facebookin kautta.

Se onkin ainoa iloinen uutinen, jonka Mohsani on saanut entisestä kotimaastaan. Kaikesta huolimatta Mohseni sanoo olevansa onnekas.

– En hukkunut matkalla ja olen terve.

Saavuttuaan Suomeen Mohseni sai paikan Vantaalta, Kivistön alaikäisten ja yksin maahan tulleiden tukiasumisyksiköstä. Hän aloitti suomen kielen opiskelun valmistavassa koulutuksessa ja opiskelee nyt aikuisopistossa suorittaakseen peruskoulun loppuun. Hän sai oleskeluluvan tammikuussa 2017.

– Valtio tukee meitä, mutta ei loputtomasti. On yritettävä itse kehittyä, että saa työtä.

Mohseni asuu Vantaankoskella kahden muun nuorukaisen kanssa yhteisessä vuokra-asunnossa.

– Olen koulussa iloinen poika, mutta kun tule kotiin, olen yksin.

Hän kaipaa perhettään, mutta hyvää mieltä tuottaa se, että hän on saanut vantaalaisen kummiperheen.

Mohseni tähtää hammaslääkäriksi. Se on hänen lapsuudenhaaveensa.

– En luovu mun unelmista. Mitä vaikeampaa, sen mielenkiintoisempaa, hän hymyilee.

Turvapaikanhakijat

Vantaalle tuli yli tuhat turvapaikanhakijaa syksyllä 2015.

SPR ja Luona Oy avasivat vastaanottokeskuksen (vok), Kotouma Oy alaikäisten ja yksin maahan tulleiden tukiasumisyksikön.

Vantaalla toimii enää yksi vok Veromiehessä. Siellä asuu tällä hetkellä 414 keskusmajoitettua ja 285 yksityismajoituksen asukasta.

Alaikäisinä ilman huoltajaa maahan saapuneita turvapaikanhakijoita, jotka nyt ovat saaneet oleskeluluvan (ns. kuntapaikan), asuu eri puolilla Vantaata soluasunnoissa ja Simonkylän tukiasumisyksikössä. Heitä on yhteensä 40–50.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Nyt kokkaavat turvapaikanhakijat – Tikkurilaan tulee useita pop up -ravintoloita31.10.2017 06.30
Poliisin povaus meni Kivistössä pieleen – turvapaikanhakijoista ei tullutkaan häiriöitä4.2.2016 18.40
Poliisi Kivistön turvapaikkaillassa: Jotain häiriötä tulee varmasti15.12.2015 22.16
Vantaa perustaa oleskeluluvan saaneille nuorille omat asuintilat15.3.2017 06.50
Vantaa asuttaa oleskeluluvan saaneita nuoria15.2.2017 07.05

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu