Puheenaihe

Näin lumi tulee etelään: Sade sakenee illansuussa, kovin tuisku aamulla, torstaina peite 15–30 senttiä

Kuvituskuva

Arkisto/Päivi Tuovinen

Laajalti lumetta ollut Etelä-Suomi saa tänään ja huomenna lumipeitteen, joka on jäämässä maahan pysyvästi.

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan lumisade on keskiviikkona aluksi vähäistä. Kylmä ilma pitää maata otteessaan ja pakkasta on enimmäkseen 7–12 astetta.

MTV:n meteorogin Pekka Poudan mukaan lunta on sadellut jo etelässä sisämaassa keskiviikkoaamuna. Muun muassa Riihimäki ja Heinola ovat saaneet kevyen lumipeitteen.

Keskiviikkona illansuussa ja illan aikana sade sakenee myös etelärannikolla ja voimistuu edelleen torstain vastaisena yönä.

Ilmatieteen laitoksen mukaan sade voimistuu aamuyöllä kello 3 jälkeen ja voimakkainta sade on etelärannikolla torstaiaamuna. Lunta voi kertyä 15–20 senttiä.

Ilta-Sanomien ennusteen mukaan paksuin lumipeite tulee Helsingin itäpuolelle. Esimerkiksi Porvoon seudulla lumipeite voi olla jopa 30 senttiä.

– Torstai on etelässä hyvin luminen, Pekka Pouta kuvailee.

Torstaiaamun menoliikenteeseen kannattaa siis varata riittävästi aikaa.

Ilmatieteen laitoksen 10 vuorokauden ennusteen mukaan lunta sataa lisää viikonloppuna lauantaina.

Lämpötila pysyy pakkasella koko 10 vuorokauden ennustejakson.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu