Puheenaihe

Kova luku: Näin moni +50-vuotias matkusti ulkomaille yli kolme kertaa viime vuonna

Suomalaiset ovat kovia matkustamaan ja eniten matkustavat 50-60-vuotiaat.

Johanna Erjonsalo

Suomalaiset ovat ahkeria matkailijoita. Viime vuonna yli 65 prosenttia matkusti kotimaassa ja 55 prosenttia ulkomailla. Neljäsosa teki viime vuonna yhden ulkomaanmatkan ja 16 prosenttia kaksi. Eniten matkustivat 50-60-vuotiaat, joista peräti 26 prosenttia teki viime vuonna enemmän kuin kolme ulkomaanmatkaa.

Näin kovia lukuja paljastuu Matka 2018-messujen teettämässä tuoreessa matkailututkimuksessa.

Suurin osa ulkomaanmatkoista tehdään Eurooppaan. Muista kohteista suosituin oli Etelä-Aasia, jonne matkusti seitsemän prosenttia suomalaisista.

Puolet suomalaisista matkailijoista hakee matkaltaan perinteisesti rentoutumista ja irtiottoa arjen kiireistä. Moni haluaa myös nähdä maailmaa. Joka kolmannelle lähdön syy on Suomea parempi, aurinkoinen sää. Sään merkitys on korostunut aiemmasta, sillä se on noussut nyt neljänneksi tärkeimmäksi syyksi lähteä reissuun.

Neljännes suomalaisista matkustaa oppiakseen uutta ja tutustuakseen uusiin kulttuureihin ja ihmisiin. Kulttuuri kiinnostaa myös teemamatkoissa, sillä lähes kolmannes on suunnitellut lähtevänsä kulttuurimatkalle. Ruoka- ja viinimatkan toteuttamista on suunnitellut viidennes.

Kilpailuhenkisyys ei houkuttele suomalaisia. Vain alle joka kymmenes matkustaa kaukaisten, koskemattomien paikkojen takia, saavuttaakseen jotain erityistä tai lähteäkseen extreme-matkalle.

Elämysten perässä matkustaa noin 15 prosenttia suomalaisista. He arvostavat shoppailumahdollisuuksia, tapahtumia, konsertteja ja harrastusmahdollisuuksia. Perheen tai ystävien yhteisen ajan ja kokemusten takia matkustaa reilu kymmenen prosenttia.

Yhä useampi suomalainen koettaa matkustaa vastuullisesti. Suurin osa pyrkii suosimaan paikallisia hotelleja ja ravintoloita. Eniten paikallisia palveluja suosivat paljon matkustavat ja he myös noudattavat tunnollisimmin luontokohteissa ohjeita ja sääntöjä.

Muut vastuulliseen matkailuun liittyvät mahdollisuudet ovat vielä jääneet suomalaisilta vähälle huomiolle. Joka kymmenes vastaajista on tehnyt vapaaehtoistyötä ihmisten hyväksi ja lähes yhtä moni eläinten tai luonnon eteen tai maksanut hiilidioksidikompensaatiota lentomatkasta. Nuoria hyväntekeväisyysmatkat kiinnostavat muita ryhmiä enemmän. 18–24-vuotiaista joka seitsemäs on suunnitellut lähtevänsä hyväntekeväisyysmatkalle.

Kolmannes suomalaisista on kiinnostunut teemamatkoista. Kiinnostavimmat teemamatkat ovat luontomatkoja, kulttuurimatkoja ja liikunnallisia lomia.

Kuinka monta kertaa vuodessa matkustat ulkomaille?

1–3 kertaa vuodessa
42% (79 ääntä)
Yli kolme kertaa vuodessa
36% (67 ääntä)
En matkusta ulkomaille
22% (41 ääntä)
Ääniä yhteensä: 187

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu