Aamu yllätti autoilijat: Maantiet kuin luistinratoja – syynä yöllinen lumisade

Kuvituskuva.

Päivi Tuovinen

Aamun menoliikenteessä on Uudellamaalla ollut onnettomuuksia ja ruuhkia etenkin Lahdenväylällä ja Tuusulanväylällä.

Lahdenväylällä turma sattui kello 6 jälkeen aamulla Porvoonväylän kohdalla. Siitä selvittiin pelastuslaitoksen mukaan pienin peltivaurioin. Turma kuitenkin aiheutti jonoutumista.

Tiet ovat olleet jäätävän liukkaita myös muualla, ja liukkaus on haitannut sekä pääväylillä että sivuteillä ajamista.

Syynä on yön aikana satanut pakkaslumi, joka on tamppautunut tiiviiksi jääksi tienpintaan.

Ilmatieteen laitoksen varoituksen mukaan valppaana kannattaa olla etenkin risteysalueilla ja rampeilla.

Myös pöllyävä lumi voi haitata näkyvyyttä. Ilmatieteen laitoksen liukkausvaroitus koskee myös Pirkanmaata ja Kanta-Hämettä.

Työmatkaliikenteeseen kannattaa varata aikaa normaalia enemmän.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Written by:

Mikko Välimaa

Ota yhteyttä