Puheenaihe

"Miltä tuntuu ampua ihminen ja vielä aseeton vanki?" – Poikkeuksellinen kuvaus vuodesta 1918 nyt ajankohtainen

Toiminta Tikkurilan punakaartissa keväällä 1918 vei Viljo Sohkasen Suomenlinnan karulle vankileirille. Sisällissodan tapahtumista hän ei tuntenut katkeruutta.

Johanna Erjonsalo

Näinä päivinä tulee kuluneeksi tasan vuosisata siitä, kun suomalaiset karkasivat asein toistensa kimppuun. Vuoden 1918 sisällissota ja sen veriset jälkiselvittelyt synnyttivät valtavan katkeruuden aallon, joka raastoi maata vuosikymmeniä.

Kun kiväärit vaikenivat, viha ei Suomesta laantunut. Yli 38 000 kuolleen muisto huusi sorakuopista ja hautakumpujen alta uhmakasta kostoa.

Sodasta selvinneiden joukossa oli silti myös toisinajattelijoita, anteeksiantajia.

Yksi armeliaista oli Tikkurilan punakaartissa palvellut Viljo Sohkanen (1900–1989), joka osoitti humaania elämänasennetta myös valkoisia – entisiä vihollisia – kohtaan.

– Kaikkein merkille pantavinta isoisässä oli se, että hän ei koskaan osoittanut mitään katkeruutta tästä sodasta. Sisällissodasta ei perhepiiristä paljon puhuttu, mutta yhtään pahaa sanaa ei Viljo valkoisesta osapuolesta lausunut, kertoo Sohkasen pojanpoika, Kirkkonummella asuva Karl-Henrik Sohkanen, 72.

Nykypäivien suomalaisissa perheissä sata vuotta sitten käyty sisällissota alkaa olla pelkkä haalistunut muisto, sillä elossa ei ole ketään, joka olisi nuo ajat omakohtaisesti kokenut.

Sohkasen suvussa on toisin: Viljo Sohkanen piti sisällissodan aikana päiväkirjaa, joka säilyi jälkipolville – ja josta syntyi vuosikymmenten jälkeen useampikin painettu kirja.

Viljo Sohkasen pojanpoika, Kirkkonummella asuva Karl-Henrik Sohkanen on tutustunut isoisänsä vaiheisiin muun muassa kolmen kirjan avulla. (Kuva: Johanna Erjonsalo) 

– Työväen arkistossa on isoisään liittyviä papereita kaikkiaan yksitoista mapillista. Se on aika hämmästyttävä määrä, ja vasta aivan viime vuosien aikana suvulle on selvinnyt, mitä kaikkea Viljo ehti sodan aikana kokea, Karl-Henrik Sohkanen kertoo.

Viljo Sohkanen osoittaa muistelmissaan lempeää sääliä kaikkia sodan kurimukseen joutuvia kohtaan.

– Minkälaiselta mahtaa tuntua ampua toinen ihminen... ja vielä aseeton vanki? Nyt ymmärrän, minkä tähden vangeilta kuulutaan sidottavan silmät ennen ampumista, Sohkanen pohtii sotakokemuksistaan Punakaartilaisen päiväkirjassa.

– Ei se ole ammuttavan tähden, vaan ampujan. Ei varmaankaan päähän voi rauhallisesti tähdätä, jos ihmisen silmät ovat auki. Ei niin raakaa ihmistä varmaan olekaan.

Sodan liekkien sammuttua tuhannet punakaartilaiset heitettiin vankileireille. Kohtalo kuljetti Sohkasen Suomenlinnaan, jonka porttien taakse moni toveri jäi ikiajoiksi.

Sortumatta jälkiviisauteen hän kuvaa punavankien leirikurjuutta sangen realistisesti. Matojen ja heinänitujen tonkijat saivat syödäkseen pari pesuvadillista lipeältä maistuvia kalanruotoja, joiden jäljiltä tuli ankara jano.

Toverit kuolivat ympäriltä – yhdet nälkään, toiset tauteihin, kolmannet teloitusryhmän eteen. Viljo säilyi elossa ja astui horjahdellen vapauteen.

Matkalippu kotiin Tikkurilaan maksoi yhden markan. Sohkasen sota oli ohi.

Asutko Viljo Sohkasen kadulla? Vantaan Jokiniemessä sijaitsee yksi harvoista kaduista, jotka on nimetty entisten punakaartilaisten mukaan. (Kuva: Jari Pietiläinen) 

Viljo Sohkanen (1900–1989)

Liittyi Tikkurilan punakaartiin 17-vuotiaana, mutta ei silti halunnut tarttua aseeseen.

Toimi lääkintämiehenä muun muassa Antrean taisteluissa Karjalan kannaksella.

Jäi saksalaisten vangiksi huhtikuussa 1918. Joutui kahdeksi kuukaudeksi Suomenlinnan vankileirille.

Viljo Sohkasen Juho-isä menehtyi Tammisaaren vankileirillä elokuussa 1918.

Toimi Helsingin maalaiskunnan (nyk. Vantaa) ensimmäisenä sosiaalijohtajana 1958–1963.

Sai sosiaalineuvoksen arvon. Vantaan Jokiniemessä sijaitsee Viljo Sohkasen katu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu