Puheenaihe

Niinistö löi Haataisen Vantaalla 17 kertaa – Lue, mitä puoluejohtajat miettivät nyt

Sauli Niinistö teki sunnuntaina historiaa pääsemällä jatkokaudelle heti presidentinvaalien ensimmäiseltä kierrokselta.

Paivi Tuovinen

Istuva presidentti, kansanliikkeen ehdokas Sauli Niinistö keräsi vantaalaisten äänet täysin suvereenilla tavalla: vaaliuurniin putosi yli 107 000 Niinistölle osoitettua vaalilippua.

Nykyisen presidentin toivoi jatkavan miltei kaksi kolmasosaa Vantaalla äänensä antaneista.

Viimeisenkin äänestyslipun tultua lasketuksi oli selvää, että Niinistö oli ylivoimainen ykkönen Vantaan kaikilla 65 äänestysalueella.

Kaikkein vahvimmin Niinistö löi itsensä läpi Askistossa, Hämeenkylässä ja Nikinmäessä, missä hän keräsi peräti yli 70 prosenttia kaikista äänistä. Vankkaa hänen kannatuksensa oli myös muun muassa Hämevaarassa, Keimolassa, Ruskeasannassa, Vantaanlaaksossa ja Ylästössä.

Niinistö voitti Haataisen Vantaalla 17-kertaisesti."

Vantaan kokoomuksen kunnallissihteeri Kim Zilliacus myöntää olevansa ilahtunut ehdokkaansa jättikannatuksesta myös paikallisesti.

– Pitää kuitenkin muistaa, että nämä olivat henkilövaalit, eikä näistä ole välttämättä kovin paljon vetoapua seuraaviin vaaleihin.

– Seuraavaksi käydään maakuntavaalit, joita varten käydään uusi ehdokasasettelu ja tehdään tietenkin omaa vaalityötä. Mutta nyt on tietenkin aika iloita hyvän ehdokkaan läpimenosta. Tukijoukot tekivät aivan loistavan suorituksen, Zilliacus myhäilee.

Niinistö voitti Vantaalla Sdp:n Tuula Haataisen vaaliyönä enemmän kuin sananmukaisesti luvuin 6–0.

Kun esimerkiksi kunta- ja eduskuntavaaleissa demarit ovat Vantaalla kilpailleet kokoomuksen kanssa verissä päin, nyt Niinistö imuroi kannatusta peräti 17-kertaisesti Haataiseen verrattuna. Vaalitulosta on Vantaalla pohdittu apein mielin.

Vantaan demareiden järjestösihteeri Jouko Lindtman yrittää nähdä asiassa myös positiivisia piirteitä.

– Vantaalla Haatainen pärjäsi sentään paremmin kuin muissa suurissa kaupungeissa, esimerkiksi Turussa tai Tampereella, muistuttaa Lindtman.

Istuvaa presidenttiä on vaikeaa lyödä."

– Ja mikä tärkeintä, presidentinvaalit ovat yhä enemmän henkilövaalit. Istuvaa presidenttiä on hyvin vaikeaa yrittää lyödä – siitä on hyvänä esimerkkinä vuoden 2006 vaalit, jolloin Tarja Halonen voitti Niinistön.

Lindtmanin mukaan Sdp teki Vantaalla hyvän vaalikampanjan. Nyt on aika hengähtää ja tutkia vaalitulosta paikallisesti kaikessa rauhassa.

Myös Pekka Haaviston (vihr.) suosio myötäili Vantaalla hänen valtakunnallista kannatustaan. Kaikista vantaalaisista hänet olisi halunnut nähdä presidenttinä 12,5 prosenttia äänestäneistä.

Haaviston kannatus oli kiihkeintä Maarinojalla, missä useampi kuin joka viides – 21,2 prosenttia – antoi Haavistolle äänensä. Tyytyväisiä vihreä voivat olla myös Tikkurilan ja Talkootien tuloksiin. Asolassa, Hiekkaharjussa, Kaivokselassa, Koivukylässä, Kukkakedossa, Louhelassa, Rastimäessä ja Vihertiellä Haaviston saama tuki oli yli 15 prosenttia.

Haavisto oli ehdoton kakkonen kaikilla äänestysalueilla.

Huhtasaaren alueita ovat Länsimäki ja Mikkola."

Kolmannelle sijalle punnertautui Vantaalla Laura Huhtasaari (ps.). Hänelle tukijoukkoja kerääntyi eniten Rajakylän Estepuistossa, Länsimäessä, Mikkolassa ja Nissaksessa. Koko Vantaalla Huhtasaari sai reilun seitsemän prosentin kannatuksen.

­– Fiilikset ovat nyt todella hyvät. Voisin verrata näitä vaaleja edellisiin vaaleihin, ja tunnelma oli nyt aivan toinen, sillä yhteenkuuluvaisuutta on ollut paljon ilmassa, arvioi Vantaan perussuomalaisten puheenjohtaja Johannes Nieminen.

Kärkikolmikon jälkeen purjehtinutta ehdokkaiden jälkijoukkoa johti Vantaallakin kansanliikkeen Paavo Väyrynen: häntä äänesti lähes viisi prosenttia vantaalaisista.

Seutulassa ja Tarhapuistossa Väyrynen hengitti kiivaasti Huhtasaaren niskaan – ja esimerkiksi Myyrmäessä näiden kahden eroa ei ollut kuin yhden promillen verran.

Vasemmistopuolueiden ehdokkaat saivat Vantaalla tällä kertaa vain hieman reilu kuusi prosenttia äänistä.

Peränpitäjinä olivat Merja Kyllönen (vas.) ja Matti Vanhanen (kesk.) sekä Nils Torvalds (r.), joiden yhteenlaskettu potti oli niukin naukin yli viisi prosenttia.

Presidentinvaalit Vantaalla

1. Sauli Niinistö: 69 484 ääntä, 64,7 %.

2. Pekka Haavisto: 14 905 ääntä, 13,9 %.

3. Laura Huhtasaari: 8 105 ääntä, 7,5%.

4. Paavo Väyrynen: 4 976 ääntä, 4,6 %.

5. Tuula Haatainen: 4 062 ääntä, 3,8 %.

6. Merja Kyllönen: 2 791 ääntä, 2,6 %.

7. Matti Vanhanen: 2 116 ääntä, 2,0 %.

8. Nils Torvalds: 1 033 ääntä, 1,0 %.

Vantaalla annettiin yhteensä 107 828 ääntä.

Vantaan äänestysaktiivisuus oli 66,2 %.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu