Urheilu

Sulkapallo hallitsee Kalle Koljosen  – viikonlopun tavoitteena SM-kulta

URHEILU Suomen parhaan miessulkapalloilijan tavoitteena nostaa maailman-rankingia tätä vuonna vähintään 20 pykälää.

Kalle Koljonen kertoo, että harjoittelusta noin 70 prosenttia on lajitreeniä ja loput fysiikkatreeniä kuten punttisalia ja kuntopyörää.

Sirpa Repo

Sulkapalloilija Kalle Koljosen tavoitteena on pelata SM-kisojen miesten kaksinpelin finaalissa ja ottaa siinä voitto. Ei hän muuten osallistuisi tämän viikonlopun aikana Vantaalla Energia-areenalla pelattavaan kilpailuun.

Koljonen on sijoitettu kisassa ykköseksi. Hän tietää, että kullan tiellä on monta hyvää haastajaa.

– Tosipelit alkavat puolivälierissä, Koljonen ennakoi.

Vuosi sitten hän joutui poistumaan loppuottelusta hävinneenä osapuolena. Kaksi vuotta sitten hän voitti SM-kultaa kaksinpelissä ensimmäisen kerran.

Espoon Sulkapallo-Badmintonia edustava Koljonen on lajinsa ammattilainen. Hän kertoo, ettei ole muuta tehnyt kuin pelannut sulkapalloa saatuaan lukion suoritettua Mäkelänrinteessä.

– Tykkään tästä lajista niin paljon. On uskallettava keskittyä tähän. Kovin moni ei yritä olla ammattilainen vaan päätyy opiskelemaan, 23-vuotias pelaaja pohdiskelee.

Hän sanoo haluavansa nähdä mihin hänen taitonsa riittävät. Nyt hänen sijoituksensa on 70. maailman listalla. Sen korkeammalla ei ole tällä hetkellä kukaan suomalaismiehistä.

– Olen koko ajan edennyt ylöspäin hitaasti mutta varmasti. Olen tyytyväinen, koska en ole jäänyt jumiin missään vaiheessa.

Koljonen muistelee aloittaneensa lajin 5–6 -vuotiaana. Hän kertoo, että sulkapallossa häntä kiehtoo sen monipuolisuus. Kaikki pelaajat ovat erilaisia ja matseja voi voittaa kovin erilaisella pelillä. Jokainen vastustaja on ainutlaatuinen ja jokainen peli erilainen.

Nykyään netissä voi perehtyä tuleviin vastustajiinsa.

– On tyhmä, jos ei tutustu toisiin pelaajiin ja preppaa itseään etukäteen katsomalla heidän pelejään.

Koljonen osallistuu vuodessa 15–20 kansainväliseen turnaukseen. Niissä on pakko käydä, jotta saa rankingin nousemaan.

Sen lisäksi hän pelaa Tanskan liigassa, josta saa suurimman osan elannostaan. Sponsoreita kaksi tai kolme kertaa päivässä treenaavalla Koljosella on aika harvassa.

– Pari kertaa vuodessa on viikon loma. Muuten omistaudun sulkapallolle. Elän sen ehdoilla kokonaisvaltaisesti.

Miehen tämän vuoden tavoite on saada hilattua rankinginsa 40–50 kohdille. Hän ajattelee mieluummin lyhyen ajan tavoitteita kuin Tokion vuoden 2020 olympialaisia.

Jos sinne asti miettii, pitäisi hänen nimensä olla tuolloin 20 parhaan listalla.

Siihen Koljonen uskoo voivansa päästä parantamalla vähän kaikkea pelaamisessaan. Hän sanoo, että kehitys on kiinni pienistä asioista.

Eniten hän näkee olevan parannettavaa fysiikassaan. Siihen onkin nyt kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota.

– Kentällä on luotettava itseensä, oltava itsevarma. Jos ei ole, se näkyy heti. Pitää muistaa, että epäonnistumisia tulee aika ajoin. Jos häviän, en jää vatvomaan sitä pitkäksi aikaa.

Kalle Koljonen

23-vuotias sulkapalloilija.

Aloitti lajin 5–6 -vuotiaana.

Edustaa Espoon Sulkapallo-Badmintonia.

Miesten kaksinpelissä SM-kultaa vuonna 2016.

Suomen joukkueessa vuonna 2014 saavuttamassa joukkue-EM-pronssia.

Kuului Sulkapalloliiton Rio Teamiin ja nyt Tokio Teamiin.

Valittu vuoden 2017 sulkapalloilijaksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Urheilu

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu