Puheenaihe

Presidentti Niinistön ja Haukion lapsi syntyi normaalilla osastolla – "Mitään näyttäviä turvallisuusoperaatioita ei ollut"

Presidentti Sauli Niinistön ja Jenni Haukion poikalapsi syntyi normaalilla osastolla.

Päivi Tuovinen

Husin turvallisuus- ja valmiusjohtaja Aaro Toivosen mukaan presidentti Sauli Niinistön ja Jenni Haukion vauva syntyi normaalilla osastolla ja ilman erityisiä turvallisuustoimia, kertovat useat mediat.

Toivonen kertoo esimerkiksi Ilta-Sanomille, että ”mitään näyttäviä turvallisuusoperaatioita ei ollut”.

– Kaikista turvallisuustoimista ei valitettavasti voi kertoa, mutta peruslähtökohta on se, että presidenttipari oli toivonut, että mahdollisimman normaalein järjestelyin mennään. Kunnioitimme presidenttiparin toivetta, Toivonen kertoo Ilta-Sanomille.

Toivosen mukaan pieniä järjestelyitä tehtiin, mutta ne eivät vaikuttaneet sairaalan muuhun toimintaan tai aiheuttaneet häiriötä muille synnyttäjille.

– Jokainen ymmärtää, että ihan tavallinen synnyttäjäpari ei ole kyseessä. Mutta mitään näyttäviä turvallisuusoperaatioita ei ollut.

Presidenttiparin poikalapsi syntyi perjantaina 2. helmikuuta Helsingin Naistenklinikalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu