Puheenaihe

Päiväkodin piha rakennetaan katolle Tikkurilassa – "Tähän on suhtauduttu epäilevästi"

Kukkakedon päiväkodin väistötilojen piha-alue tulee entiselle parkkitasanteelle. Tilakeskusjohtaja Pekka Walleniuksen mukaan päiväkotipihojen rakentaminen maantasoon tulee jatkossa olemaan tiivistyvässä kaupungissa haasteellista.

Tiina Örn

Metropolia Ammattikorkeakoulun käytössä aiemmin olleelle rakennukselle on keksitty käyttöä.

Lähes kaikki osoitteessa Lummetie 2 sijaitsevat 8 000 neliötä tulevat Vantaan kaupungin käyttöön. Kiinteistö on lähellä Tikkurilan kirjastoa.

Tiloihin siirtyy Kukkakedon päiväkoti, jonka entiset tilat Vehkapolulta puretaan, jotta paikalle voidaan rakentaa uusi Tikkurilan päiväkoti.

– Tikkurilan päiväkodin rakentaminen alkaa tänä keväänä ja sen on tarkoitus valmistua syksyllä 2019, kertoo tilakeskusjohtaja Pekka Wallenius.

Myös Vehkapolulla sijainnut pajatalo siirtyy kokonaisuudessaan uusittuihin tiloihin Metropolian taloon. Tällä hetkellä kiinteistössä on jo osa pajatalon toiminnoista sekä nuorille suunnattua työllisyyspalveluja.

– Lisäksi kyseisen kiinteistön tiloja on vuokrattu myös Simonkylän koulun ja Peltolan koulun väistötilakäyttöön koulujen remonttien takia, sanoo Wallenius.

Kiinteistöä käytetään ainakin osin tulevana syksynä myös Havukosken koulun väistötilana.

– Parhaimmassa tapauksessa tilat pystyvät paikkaamaan myös 2019– 20 Tikkurilan alueen päivähoitotoimintaa. Muun muassa Veturipolun päiväkoti on tuolloin poissa käytöstä, koska se puretaan uudisrakennuksen tieltä.

Leikkialueen toteuttaminen pihakannelle on teknisesti mahdollista."

Kiinteistön parkkitasanteelle rakennetaan päiväkodin piha. Pihan rakentamiseen kyseiselle paikalle on Walleniuksen mukaan "suhtauduttu epäilevästi".

– Leikkialueen toteuttaminen pihakannelle on teknisesti mahdollista ja vastaavia tapauksia saamme tulevaisuudessa mahdollisesti lisää kaupunkirakenteen tiivistyessä. Onneksi myös jäljellä olevia puistoalueita ja leikkipuistoja voidaan hyödyntää päiväkotien ulkoalueina, kommentoi Wallenius.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Peltolan koulun remontti maksaa noin miljoonan – "Oireilua on edelleen"14.12.2017 06.10
Sisäilmaongelmat ajavat Peltolan koululaiset evakkoon8.12.2017 16.00
Vantaalla tulee hoppu hankkia 6 uutta päiväkotia – hoitopaikka löydyttävä 400 lapselle3.2.2018 07.45
Vantaan koululaisille vuokrataan väistötilat Tikkurilasta20.5.2017 07.35

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu