Puheenaihe

Viime vuonna pääkaupunkiseudulla valmistui yli 102 000 neliötä liiketilaa – KL: pelko ylitarjonnasta kasvaa

Pasilan aseman paikalle kohoavaa kolmen korttelin kokoista Triplaa rakennetaan parhaillaan.

Päivi Tuovinen

Kauppalehden mukaan vuonna 2017 pääkaupunkiseudulle valmistui yli 102 000 neliötä uutta liiketilaa. Vuoden lopulla vasta rakenteilla oli 277 000 neliötä liiketilaa. Riskinä on, että tiloista tulee ylitarjontaa, mikä lehden mukaan vaikuttaisi negatiivisesti jo olemassa olevien tilojen käyttöön.

_ Viime vuonna valmistunut määrä oli suurin menneen kymmenen vuoden aikana. 2000-luvun alkuvuosina rakennuslupia oli parina vuotena lähes yhtä paljon kuin viime vuonna, sillä silloin syntyivät Iso Omena, Jumbo ja Sello”, kertoo KTI:n toimitusjohtaja Hanna Kaleva Kauppalehdelle.

Helsinkiin rakennetaan tällä hetkellä kahta kauppakeskusta, YIT:n Mall of Triplaa Pasilaan ja SRV:n Rediä Kalasatamaan. Kauppalehden mukaan kärsijöitä voivat olla kivijalkakaupat, kun kuluttajat siirtyvät tekemään ostoksensa kauppakeskuksiin.

Lue koko jutut täältä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu