Paikallisurheilu

Uran loppu oli uuden alku – Entinen liigapelaaja liikuttaa nyt muita

URHEILU Jani-Matti Loikalan katkesi loukkaantumisten vuoksi. Nyt hän hoitaa työkseen muiden vammoja.

Entinen SM-liigapelaaja Jani-Matti Loikala työskentelee tällä hetkellä fysioterapeuttina Trio-areenan tiloissa.

Päivi Tuovinen

Urheilija ei tervettä päivää näe. Sanonta pitää hyvin paikkansa puhuttaessa entisestä SM-liigapelaajasta Jani-Matti Loikalasta. Tikkurilan jäähallin kasvatti näki liian lyhyeksi jääneen pelaajauransa aikana urheilun molemmat kasvot.

Tikkurilan Jääveikoissa ja Vantaa HT:ssa pelaajapolkunsa aloittanut puolustaja pääsi maistamaan suomenmestaruutta Jokereissa heti tulokaskaudellaan 2006–07. Lupaavasti alkanut ura päättyi kuitenkin jo kuusi vuotta myöhemmin lukuisiin vammoihin. 27-vuotias Loikala oli pakotettu ripustamaan luistimet naulaan kesken parhaan peli-iän.

– Minulta hajosi olkapää, jonka jälkeen muu kroppa alkoi antaa periksi, Loikala muistelee rankkoja aikojaan.

Loppu-urastaan Loikala oli jo tilanteessa, jossa terveen ja pelikuntoisen raja rupesi hämärtymään.

– Olin nuori pelaaja ja Hjallis Harkimo soittaa, että milloin voin pelata. Mitä siihen voi vastata? Oli vaan purtava hammasta ja hypättävä kaukaloon.

Kroppa otti osumaa myös kaukalon ulkopuolella. Simonkalliossa varttunut ja nykyisin Tikkurilassa asuva Loikala kertoo loukanneensa akillesjänteensä joukkueen kanssa sulkapalloa pelatessa.

– Kuului hirveä pamaus ja äijät luulivat, että katto tippuu päälle. Olin juuri toipumassa edellisestä loukkaantumisesta, joten kyllähän se vaikutti erittäin paljon henkisesti. Siitä jäi paljon hampaankoloon. Muutamaan vuoteen en pystynyt käymään edes areenalla katsomassa matseja, kun harmitti liikaa. Minulle tuli tavallaan hylkimisreaktio.

Vastoinkäymisistä huolimatta rakas laji ei kuitenkaan jäänyt taakse. Loikala löysi itsensä jälleen tutulta Trio-areenalta. Entinen liigapakki toimi Kiekko-Vantaan A-nuorten kuntovalmentajana ja hallituksen jäsenenä viime kevääseen asti.

Vantaalaiskiekkoilun puolestapuhuja on tehnyt vahvaa työtä myös muiden urheilijanalkujen hyväksi. Loikala on toiminut luistelukoulun rehtorina ja opastanut lapsia sekä nuoria liikkumaan monipuolisesti.

Myös Loikalan uravalinta juontaa juurensa juuri pahaan loukkaantumissumaan. Vantaalainen työskentelee tällä hetkellä fysioterapeuttina Trio-areenan tiloissa.

– Pelikaverit heittivät, että minähän sain puolet opintopisteistä jo omista loukkaantumisista Loikala nauraa.

Fysioterapia ja kehosta huolehtiminen onkin kiehtonut entistä pelaajaa aina. Viimeisen sytykkeen hän kuitenkin sai muiden epäonnesta.

– Olin Jyväskylän vuonna fyssarilla, jonne saapui myös neurologisesta ongelmasta kärsivä lapsi. Se oli todella surullinen näky ja antoi viimeisen kipinän lähteä tälle uralle.

Jani-Matti Loikala

Syntynyt 22.2.1976 Vantaalla.

Pelannut yhteensä 244 liiga- ja 26 pudotuspeliottelua edustaen Jokereita, KalPaa, SaiPaa, HPK:ta, Pelicansia JYP:iä.

Voitti suomenmestaruuden Jokereissa kaudella 2006–07.

Voittanut myös Mestiksen ja A-nuorten mestaruuden.

Voitti A-nuorten puolustajien pudotuspelien pistepörssin kaudella 1995-96 tehoin 2+7=9.

Toiminut Kiekko-Vantaan kuntovalmentajana ja fysioterapeuttina. Ollut myös seuran hallituksen jäsen.

Vetänyt luistelukoulua lapsille.

Työskentelee tällä hetkellä fysioterapeuttina.

Oli viime vuonna ehdolla vuoden vantaalaiseksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu