Puheenaihe

Väyrynen keskittyy nyt puheenjohtajakisaan ja palaa eduskuntaan syksyllä – "Kansalaispuolueen asiat eivät ole tärkeitä"

Paavo Väyrynen ilmoitti maanantaina palaavansa eduskuntaan syksyllä ja keskittyvänsä keväällä keskustan puheenjohtajakisaan.

Petri Lyy

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen lykkää paluutaan eduskuntaan alkusyksyyn, mutta aikoo keväällä osallistua vakavissaan keskustan puheenjohtajakisaan.

Varsinainen vaalikokous pidetään kesäkuun alussa Sotkamossa. Väyrynen kertoi maanantaina Helsingissä pitämässään tiedotustilaisuudessa valmistautuvansa tähän kiertämällä mahdollisimman paljon puolueen piirikokouksissa.

Puheenjohtajan paikalla Väyrynen uskoo keskustan perinteisten äänestäjien asettuvan hänen ja puolueen taakse, ja lisäksi keskusta saa tuekseen Väyrystä presidentinvaalissa äänestäneet.

Yksi syy pysytellä Euroopan parlamentissa ennakkoilmoitusta pidempään on Väyrysen mukaan se, että avustajien lomat pitää saada pidettyä ennen edustajakauden päättymistä.

Jos Väyrynen päättäisi kautensa Euroopan parlamentissa keväällä, edessä olisi pian alkava eduskunnan loma eikä hänellä olisi avustajia käytettävissään. Näin Väyrynen katsoo voivansa työskennellä muutaman viikon pidempään.

Väyrynen kiistää väitteen, että palaamalla eduskuntaan aiemman suunnitelmansa mukaisesti jo keväällä hän olisi halunnut kaataa sote- ja maakuntauudistukset.

Kumpikaan uudistus ei häntä tyydytä, mutta hänen mielestään on vain parasta valmistautua korjaamaan niitä heti seuraavan parlamenttikauden alusta.

Kansalaispuolueen epäselvä tilanne on Väyrysen mukaan nyt oikeuslaitoksen tutkittavana. Väyrynen pitää laittomana viikonloppuna pidettyä kokousta, jossa hänet erotettiin puolueen jäsenyydestä.

Tällä hetkellä kansalaispuolueella vaikuttaa olevan kaksi eri puheenjohtajaa ja kaksi eri hallitusta.

Kansalaispuolueella on Väyrysen mukaan tulevaisuudessa mahdollisuus yhteistyöhön hänen johtamansa keskustan kanssa.

Väyrynen toivoi tiedotustilaisuudessa moneen otteeseen, että media keskittyisi tärkeämpiin asioihin kuin Kansalaispuolueen asioihin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Väyrynen teki Kansalaispuolueen hallituksesta rikosilmoituksen 5.3.2018 13.44
Paavo Väyrynen avautuu erottamiskohustaan US-blogissa: "Meneillään on laiton kaappausyritys"4.3.2018 13.14
STT: Väyrysläiset pitävät Väyrysen erottamista laittomana3.3.2018 14.05
Johtajapeli kuumenee Juha Sipilän takana – Paavo Väyrynen lupailee jälleen "merkittäviä uutisia"30.1.2018 09.17

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu