Puheenaihe

Kohta poissa on veljet – sotainvalideja on pian vain kaksinumeroinen määrä Uudellamaalla

Kuvituskuva.

Päivi Tuovinen

Sotainvalidien määrä vähenee nyt nopeasti.

Tämän vuoden alussa sotainvalideja oli Uudellamaalla enää 112, kertoo Sotainvalidien veljesliitto tiedotteessaan.

Edellisvuoden alussa määrä oli vielä 160.

Sotainvalidien veljesliiton jäseninä ovat nykyisin myös sotainvalidien puolisot ja lesket. Heitä oli vuoden alussa Uudellamaalla 414.

Myös puolisoiden ja leskien määrä vähenee: viime vuonna heitä oli vielä 475.

Koko Suomessa liiton jäseninä oli vuoden alussa 1958 sotainvalidia sekä 7246 puolisoa ja leskeä.

Sotainvalidien sekä puoliso- ja leskijäsenten tukena ympäri Suomea toimii 18 sotainvalidipiiriä sekä yksi piiri Ruotsissa.

Uudenmaan sotainvalidipiirissä toimi vuoden alussa 18 sotainvalidiosastoa, joissa jäsenten arjessa näkyvä käytännön työ tehdään.

– Toimintaa järjestetään jäsenten ikä ja kunto huomioiden. Heille järjestetään esimerkiksi yhteisiä tapaamisia, kevyitä liikuntatapahtumia, hengellisiä tapahtumia, retkiä ja luentoja. Lähestulkoon kaikessa toiminnassa isossa roolissa ovat jäsenten parissa vapaaehtoistyötä tekevät tukijäsenet, tiedote kertoo.

Myös sotainvalidiosastojen määrä vähenee jäsenten vähetessä. Vuoden alussa sotainvalidiosastoja oli koko maassa 157, kun niitä vuotta aikaisemmin oli 191.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu