Puheenaihe

Verkko ja televisio pimeänä päiviä, sappi alkoi kiehua Helsingissä – "Viasta kerrotaan netissä ja tv:ssä jotka eivät toimi"

Kuitukaapelin katkeaminen johti Roihuvuoressa siihen, että kiinteät nettiyhteydet ja kaapelitelevisiot pimenivät.

Jussi Vehkasalo

Roihuvuoressa on kärsitty pitkäkestoisesta kaapeliviasta, joka pimensi asukkaiden televisiot ja kiinteät nettiyhteydet.

Alueen asukas viestitti Helsingin Uutisille tällä viikolla, että heidän yli 170 asunnon taloyhtiössään olivat nettiyhteydet ja televisiot pimeänä jo kolmatta päivää 7. maaliskuuta.

– Kiintoisaa Elisan tiedottamisessa on se, että häiriöilmoitus on nähtävillä ainoastaan netissä (johon ei siis pääse) ja tv:ssä infokanavalla (joka ei näy). Joka päivä häiriöilmoituksissa on ollut useita eri korjausten valmistumisaikoja. Vedetäänköhän näitä aikoja hatusta, alkaa tuntua etteivät voi perustua mihinkään, roihuvuorelaisnainen kysyy harmistuneena.

Elisan kehitysjohtaja Mikko Pomell kertoo, että Herttoniemen ja Roihuvuoren alueella on esiintynyt häiriöitä laajakaista- ja kaapeli-tv-palveluissa iltapäivästä 5. maaliskuuta alkaen, jolloin useita Elisan kuitukaapeliyhteyksiä vaurioitui vesijohtokaivutyön johdosta.

– Tiedotamme häiriöistä pääsääntöisesti internetissä ja häiriökartallamme internetissä. Haastavista olosuhteista johtuen häiriön arvioitua päättymisaikaa on jouduttu muuttamaan, kun kokonaistilanne on täsmentynyt korjaustöiden yhteydessä.

Vaurioituneita kaapeleita alettiin Pomellin mukaan korjaamaan hyvin pian häiriöiden ilmaantumisen jälkeen, mutta vaurioiden korjaaminen on vaatinut maan sulattamista, jotta varsinaisia kaapelinkorjaustöitä on pystytty tekemään.

– Ensimmäisiä kaapeleita saatiin korjatuksi 6. maaliskuuta ja töitä tehdään parhaillaan viimeistenkin kaapeliyhteyksien korjaamiseksi, Pomell kertoi keskiviikkona.

Viimeisen vaurioituneen kaapelin korjaus osoittautui Pomellin mukaan odotettua haastavammaksi muiden muassa sääolosuhteista johtuen.

– Häiriönkorjausta jatketaan nyt yön yli ja yksittäisiä yhteyksiä palautuu käyttökuntoon sitä mukaa kun korjaukset etenevät. Tämän hetken arvion mukaan häiriöt on korjattu torstai-iltaan mennessä. Pahoittelemme häiriönkorjauksen viivästystä aikaisempaan korjausaika-arvioon nähden, Pomell jatkaa.

Senioritalossa Roihuvuoren Punahilkantiellä asuva Marjatta Marttila kertoo, että vielä torstaina aamupäivällä yhteydet olivat edelleen poikki.

– Katkos alkoi maanantaina iltapäivällä ja silloin luvattiin, että yhteydet olisivat samana iltana ok. No nyt on tosiaan torstaiaamupäivä, eivätkä yhteydet vieläkään toimi, Marttila harmittelee.

Häntä sapettaa erityisesti se, että televisio on monelle seniorikodin vanhimmista asukkaista ainoa ikkuna ulkomaailmaan.

Myös Dna tiedotti iltapäivällä 5. maaliskuuta, että Roihuvuoressa esiintyy häiriöitä kiinteissä datayhteyksissä ja kaapeli-tv-yhteyksissä. Dna tiedotti korjanneensa vian 6. maaliskuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu