Puheenaihe

Näin suomalaisten köyhien rahat kuluvat: Asuminen ja ruoka vievät leijonanosan

Kuvituskuva.

JOHANNAERJONSALO

Pienituloisin viidennes suomalaisista joutuu käyttämään yli puolet tuloistaan asumiseen ja ruokaan. Pelkästään vuokra, lämmitys ja vesimaksut vievät 40 prosenttia kotitalouden kulutusmenoista. Ruokaan kuluu reilu kymmenys.

Asumismenojen osuus pienituloisten menoista on kasvanut kolmessakymmenessä vuodessa roimasti, eli 14 prosenttia. Samalla ruokamenojen osuus on pienentynyt. Ruoka on kuitenkin edelleen pienituloisten toiseksi suurin menoerä.

Suurituloisin viidennes käyttää asumiseen ja ruokaan yhteensä 39 prosenttia menoistaan. Asuminen on suurin menoerä myös suurituloisilla, mutta ruoka tulee vasta viidentenä muun muassa liikenteen ja vapaa-ajan kulujen jälkeen. Suurituloisilla liikkumiseen kuluu 17 prosenttia menoista, pienituloisilla vain 10 prosenttia.

Kokonaisuutena kotitalouksien kulutusrakenne on kuitenkin kehittynyt samansuuntaisesti tuloryhmästä riippumatta. Ainoa poikkeus on alkoholi ja tupakka. Hyvätuloiset käyttävät menoistaan hiukan pienemmän osan päihteisiin ja pienituloiset suuremman osan kuin 30 vuotta sitten.

Suurituloisimman ja pienituloisimman viidenneksen väliset erot kulutusmenoissa ovat kasvaneet 30 vuoden aikana. 1990-luvun lamaa seuranneiden kymmenen vuoden aikana ylin viidennes lisäsi kulutustaan reaalisesti 54 prosenttia, kun samaan aikaan pienituloisimpien kulutus kasvoi 24 prosenttia. Viimeisimmän taantuman aikana kulutuserojen kasvu pysähtyi ja kaventui hieman. Suurituloisimman viidenneksen kulutusmenot ovat nyt noin 2,5-kertaiset pienituloisimpiin verrattuna.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu