Kulttuuri

Vantaalainen perheenisä kilpailee TVOF:ssä – erikoinen tapahtuma sai Roberto Brandãon hakemaan mukaan

Roberto Brandão laulaa paljon. Yöpartion lähihoitajana hän saattoi laulaa mummun uneen ja vaimolleen hän saattaa vastata laulamalla.

Armi Suojanen

Isä, puoliso, lähihoitaja, pastori ja nykyisin myös julkkis. Hiekkaharjussa asuvasta Roberto Brandãosta, 40, on tullut Nelosen The Voice of Finland -laulukilpailun vuoksi niin tunnettu, että ihmiset kaupassa Tikkurilassa tulevat juttelemaan hänelle. Jotkut huikkaavat, että "hyvä veto!" tai kääntyvät katsomaan varmistaakseen, että onhan Brandão se tv-ohjelman samettiääniseksi kehuttu laulaja.

Brandão ei ole juttelijoista ja uteliaista ihmisistä moksiskaan. Hän tykkää siitä, vaikka pikainen kauppareissu voi venyä puoleksitoista tunniksi.

– Brasiliassa olisi vaikeampaa, sillä kaikki haluaisivat ottaa selfien kanssani, naurahtaa Brasiliasta kotoisin oleva perheenisä.

Hänestä on tullut myös entisessä kotimaassaan pienoinen julkkis, "Brasilian Saara Aalto".

Brandão on laulanut ja esiintynyt pikkulapsesta lähtien, mutta ei hän olisi osannut kuvitella päätyvänsä yksinlaulukilpailuun Suomeen.

– Olen aina laulanut kuorossa tai taustalaulajana.

Suomeen hän päätyi 12 vuotta sitten suomalaisen vaimonsa kanssa Lontoosta, jossa pariskunta tapasi. Ja Voice of Finlandiin hänet sysäsi erikoinen tapahtuma ruotsinlaivalla kaksi vuotta sitten.

– Tykkään risteilyistä ja karaokesta. Siellä on kiva, iloinen tunnelma, Brandão aloittaa.

Hän meni laulamaan You Raise Me Up -kappaleen, jonka jälkeen tuntematon nainen tuli kiittämään häntä laulusta.

– Nainen kertoi, että hän oli suunnitellut tekevänsä itsemurhan ja tullut ottamaan elämänsä viimeisen drinkin.

Laulu oli kuitenkin saanut naisen toisiin aatoksiin. Se, että laululla oli sellainen vaikutus, ravisteli myös Brandãota itseään: Hänen laulunsa voi tuoda ihmisille toivoa.

– Silloin ajattelin, että nyt on pakko tehdä jotakin laulamisen kanssa.

Aikaa kului, mutta tässä ollaan. Brandão on selvittänyt tiensä TVOF:n livelähetyksiin, jotka nähdään 6. ja 7. huhtikuuta.

Brandão tunnustaa jännittävänsä esiintymistä joka kerta, mutta se on hyvää jännitystä. Nelikymppinen osaa myös suhteuttaa kilpailun merkityksen. Se ei ole "koko elämä", jollainen se voi olla hyvin nuorelle kilpailijalle juuri sillä hetkellä. Brandão kilpailee kuitenkin täysillä ja haluaa edetä kisassa niin pitkälle kuin mahdollista.

Roberto Brandão

Syntynyt Brasiliassa 11-lapsisen perheen nuorimmaiseksi lapseksi.

Hänen äitinsä kuoli, kun Roberto oli 13-vuotias. Silloin hän kuuli ensi kerran What a Wonderful World -kappaleen ja sai siitä voimaa selviytyä surusta.

Brandão asuu Vantaan Hiekkaharjussa vaimonsa ja 4-, 8- ja 11-vuotiaiden lastensa kanssa.

Brandão ja Annamari-vaimo toimivat pastoreina perustamassaan Harvest Church Finland -seurakunnassa.

Perheen esikoinen Sara kilpaili viime vuonna Junior MasterChef -kisassa ja sijoittui kuuden parhaan joukkoon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Kulttuuri

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu