Puheenaihe

Floppi vei lähes 40 000 euroa kaupungin kassasta – ”Veronmaksajien rahoille olisi ollut parempaakin käyttöä”

JÄLKIPYYKKI Kaupunki myöntää, että markkinointitapahtuma epäonnistui.

Aviapolis Block Partyn tarkoituksena oli markkinoida aluetta. 

Juha Salonen/arkisto

Kokeilu saattaa paljastaa, ettei idea toimi. Niin kävi Vantaan kaupungille sen järjestäessä katujuhlaa Aviapoliksessa.

– Aviapolis Block Partyksi nimetty tapahtuma epäonnistui. Se floppasi, myöntää Vantaan viestintäjohtaja Päivi Rainio.

Kokeiluun kului kaupungin rahaa vähän yli 38 000 euroa.

Rainio kertoo, että viime elokuussa järjestetyn kaksipäiväisen tapahtuman tarkoituksena oli alueen markkinointi.

– Yleisötavoitetta ei varsinaisesti asetettu, koska aikaisempaa kokemusta vastaavasta tilaisuudesta ei ollut. Yleisötoteutuma oli kuitenkin pettymys.

– Perjantaina paikalle tuli kourallinen ihmisiä. Lauantaina muutamia satoja ihmisiä, toteaa Rainio.

Hän lisää, että yleisökadon syynä oli sää.

Tapahtuman epäonnistuminen harmittaa tietenkin järjestäjiä, mutta myös järjestelyjen ulkopuolelle jääneitä järjestöjä, muun muassa Vantaan elävän musiikin yhdistys Velmua.

Velmun toiminnanjohtaja Tommi Ouvisen mielestä järjestäjien ilmoittama yleisötoteuma kuulostaa yläkanttiin arvioidulta.

– Kuulimme artisteilta, että paikalla oli aika vähän yleisöä ja varmasti odotuksiin ja tapahtuman budjettiin nähden sangen vähän.

Ouvisen mielestä jo suunnitteluvaiheessa olisi avuksi voinut kutsua paikallisia järjestöjä, joilla on kokemusta vastaavista tapahtumista.

– Tapahtuman toteutti tuotantofirma. Siihen kului isosti kuntalaisten rahoja, sanoo Ouvinen.

Rahasummalle olisi hänen mielestään ollut kaupungilla parempaakin käyttöä.

– Me olisimme saaneet tuolla summalla järjestettyä kaksi Louhela Jamia tai viisi Tiksi Block Partya. Olisimme tehneet tajunnanräjäyttävän tapahtuman tuhansille vantaalaisille.

Vertailun vuoksi todettakoon, että Tiksi Block Party sai Vantaan kaupungin kulttuuritoimelta 3 800 euron avustuksen.

Kalliossa ja Tikkurilassa järjestettyjen block partyjen kuvioissa vahvasti mukana ollut Elska Kolu kannustaa kaupunkia miettimään, mihin veronmaksajien rahaa kannattaa käyttää, kun kaupungista tehdään kiinnostavaa.

Aviapoliksen tapahtuman järjestämisessä ei ymmärretty block party -ideaa, pohtii Ouvinen.

– Block party on vastaisku kaupallisuudelle. Se ei sovi markkinointitilaisuuteen.

Ouvinen toivoo, että jatkossa vastaavien tapahtumien suunnittelussa otetaan paikalliset toimijat mukaan. Sen oppi myös kaupunki.

– Mikäli vastaava tilaisuus järjestettäisiin nyt, niin paikallisten toimijoiden osallisuutta voitaisiin vahvistaa esimerkiksi käyttöön otettujen alueellisten uutiskirjeiden avulla. Sellaista julkaistaan muun muassa Aviapoliksessa, vastataan kaupungilta.

Myös järjestöillä on oppimista, pohtii Ouvinen. Niiden tulee terävöittää näkyvyyttään kaupungin suuntaan.

– Ehkä me emme ole tuoneet riittävän hyvin itseämme tykö. Meillä on paljon osaavaa porukkaa – paljon voimavaroja.

Aviapolis Block Partya markkinoivilla nettisivuilla luvattiin: Elokuun Block Partyistä puhutaan vielä pitkään niiden jälkeen.

Siinä onnistuttiin.

Olitko sinä tietoinen Aviapolis Block Partysta?

En
91% (1216 ääntä)
Kyllä
9% (125 ääntä)
Ääniä yhteensä: 1341

Block party

Block party -tapahtumilla on pitkät perinteet korttelijuhlina ja kaupunginosatapahtumina.

Yhteisöllinen, kaupunkilaisten itse itselleen tekemä tapahtuma.

Suunnittelu ja toteutus eivät lähde ”ylhäältä käsin” vaan kaupunkilaisilta.

Selkeästi epäkaupallinen, kaikille avoin tapahtuma, jossa kaupunkilaiset ottavat itselleen kuuluvan tilan haltuunsa.

Lähde: Tiksi Block Partyn vastaava tuottaja Elska Kolu

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Yleisö tykkäsi heti Tiksi Block Partysta – Illalla sattui välikohtaus 31.7.2017 20.00
Räppiä, rockia, lavatanssia, ruokaa, performansseja – Tiksi Block Party lupaa silkkaa asukkaiden ja elävän kaupunkikulttuurin juhlaa26.7.2017 21.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu