Puheenaihe

Helsinki antoi murskaavat terveiset Sipilälle ja Orpolle – "Maakuntauudistus riistää vallan suurilta kaupungeilta"

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori ei sanojaan säästellyt käsitellessään hallituksen maakunta- ja soteuudistusta kaupunginvaltuuston kokouksessa.

Päivi Tuovinen

Helsingin kaupunginvaltuusto totesi eilen pidetyssä ylimääräisessä kaupunginvaltuuston kokouksessa, että eduskunnan käsiteltävänä olevaa maakunta- ja sote-uudistusta koskevaa ehdotuskokonaisuutta ei tule hyväksyä.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ja valtionvarainministeri Petteri Orpon (kok.) ajama maakuntauudistus sai valtuustossa äänestyksen jälkeen miltei täystyrmäyksen luvuin 82–3.

Ainoina hallitusrintaman puolesta äänestivät Terhi Peltokorpi (kesk.), Pekka Puska (kesk.) ja Sampo Terho (sin.).  Terhon ja Vapaavuoren nokittelu toi dramatiikkaa myöhään yöhön jatkuneeseen kokoukseen.

Kokoomuksen valtuutetuista poissa olivat Juhana Vartiainen ja Jaana Peltonen. Heidän on arvioitu olleen vaikeassa asemassa, sillä molemmat joutuvat ottamaan samaan asiaan kantaa eduskunnassa, jossa kokoomusryhmä on hajoamassa Elina Lepomäen johdolla Petteri Orpoa vastaan.

Kokoomuksen kansanedustaja-valtuutettu Wille Rydman oli mukana keskiviikon sotevaltuustokokouksessa ja äänesti enemmistön kannan mukaan.

Valtuuston mukaan uudistuksen vaikutukset Helsingin kaupungin talouteen ovat merkittävät. Uudistus muun muassa heikentää kaupungin verotulokertymän kasvua ja investointikykyä sekä lisää kaupungin riippuvaisuutta valtionrahoituksesta.

Sote-uudistus aiheuttaa lisäksi kaupungin ja muiden kuntien tulevien vuosien talouteen poikkeuksellista epävarmuutta.

Uudistuksen myötä kaupungin kunnallisverokertymästä poistuisi noin kaksi kolmannesta.

Helsingin metropolialue, pääkaupunkiseutu ja Helsinki, ovat valtuuston mukaan erittäin merkityksellisiä koko maan taloudelle. Uudistus heikentää maan tärkeimmän alueen kilpailukykyä suhteessa kansainvälisiin kilpailijoihin ja vaikuttaa tätä kautta koko Suomen kehitykseen.

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) korosti omassa puheenvuorossaan kaupunkien erityisiä vahvuuksia, mutta myös kaupungeille erityisten haasteiden hoitamisen tärkeyttä. Suomalaisten kaupunkien ja erityisesti pääkaupungin pärjääminen globaalissa kilpailussa on koko maan kannalta tärkeä menestystekijä.

Pormestarin mukaan menestyvien kaupunkien elinkeinopolitiikasta ei voi erottaa kaavoitusta ja tonttipolitiikkaa, tytäryhtiöiden omistajaohjausta tai vaikkapa koulutukseen liittyviä kysymyksiä.

Vastaavasti vaikuttava terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen edellyttää tiivistä yhteistyötä kaupunkisuunnittelun, elinkeinopolitiikan, sosiaali- ja terveyspolitiikan, työllisyyspalvelujen ja koulutuksen välillä, erityisesti isoissa kaupungeissa.

– Maakuntauudistus vie kehitystä päinvastaiseen suuntaan pirstoessaan tehtäviä ja vastuita useamman hallinnontason hoidettavaksi pois kaupunkien omista käsistä. Vireillä oleva uudistus kurkottaa menneisyyteen, ei tulevaisuuteen, pormestari sanoi.

Helsingin sosiaali- ja terveystoimen apulaispormestari Sanna Vesikansa (vihr.) kävi läpi puheenvuorossaan sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen vaikutuksia Helsingin palveluihin. Vesikansa käsitteli puheessaan uudistuksen ongelmakohtia sekä erityisesti rahoituksen riittävyyttä ja palveluiden pirstaloitumista.

– Helsinki on kertonut kantansa ongelmiin lukuisissa vaiheissa. Hallitus on prässännyt ja pakittanut vähän väliä vaihtuvilla kannoilla, mutta erityisesti meidän pääkritiikkimme on ohitettu, apulaispormestari Vesikansa sanoi.

Vesikansan mukaan nykyisessä järjestelmässä on saavutettu huomattavaa edistystä niin muualla maassa kuin Helsingissäkin.

– Hallituksella ollut tämän asian suhteen tarjota kovin vähän konkretiaa. Koska tämä on elintärkeää järjestelmän toimivuudelle, on selvää, että järjestelmää yritetään pitää kasassa keinolla millä tahansa, eikä purukumia ja teippiä säästellä. Todellisuudessa tämä tarkoittaa merkittävää määrä byrokratian lisäämistä. 

Helsingin kaupunkihallituksessa edustetut puolueet ovat jo aiemmin tyrmänneet maan hallituksen sote- ja maakuntauudistuksen yksimielisesti. Ryhmät pelkäävät, että uudistus vie Helsingiltä taloudellisen liikkumatilan ja voisi pahimmillaan johtaa palveluiden karsimiseen.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Helsingin valtuusto veti yhtä köyttä sotea ja Sipilän hallitusta vastaan – sinisten Sampo Terho otti yhteen Vapaavuoren kanssa4.4.2018 21.06
Elina Lepomäki: Sotea vastaan äänestää eduskunnassa myös 2–3 muuta kokoomuslaista28.3.2018 20.00
Antti Lindtman haluaa koko pk-seudun hätävaltuuston koolle – HS: "Nyt on sote-kaaos lähellä"26.3.2018 19.27
”Vastaisi 2000 työntekijän vähennystä sote-palveluista” – kärkipoliitikot tyrmäävät maakuntauudistuksen Hesarissa7.3.2018 13.14

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu