Puheenaihe

Sonja, 26, uskalsi heittäytyä kuumaan kisaan – "Kaikki tytöt olivat voittajia"

TYYLI Miss Hot Rod tarkoittaa kauneutta ja ystävällisyyttä.

Sipoolainen Sonja Melander (kesk.) menestyi upeasti Miss Hot Rod -kilpailussa.

Antti Nyman

Sonja Melander menestyi upeasti Miss Hot Rod -kilpailussa. Melander valittiin toiseksi perintöprinsessaksi.

Miss Hot Rod -kilpailu huipentui viime viikonloppuna American Car Show -tapahtumassa Helsingissä.

26-vuotias Melander oli todella iloinen, miten hän pärjäsi perinteikkäässä kilpailussa, jossa haetaan edustajia Finnish Hot Rod Associationin eri tilaisuuksiin.

– Olin mukana tässä kilpailussa jo viime vuonna. Vasta tänä vuonna tuntui, että löysin jotenkin uudella tavalla itseni, sipoolainen Melander sanoo.

Miss Hot Rod on kilpailu, jonka voittajat toimivat monenlaisissa tehtävissä, esimerkiksi tv-juontajina, tuote-esittelijöinä sekä messutyttöinä.

Miss Hot Rodilla on oivat mahdollisuudet verkostoitua tapahtumissa, saada kokemusta esiintymisestä ja kerätä tärkeää työkokemusta tulevaisuutta varten.

Löysin rohkeutta heittäytyä haasteisiin."

Melanderille kilpailu olisi ollut ilman menestystäkin upea kokemus. Miss Hot Rod ei tarkoita pelkkää kauneuskilpailua, vaan finalistien on osoitettava myös sosiaalista ja ystävällistä luonnetta.

Melander oli iloinen, että hän löysi tarvittavaa rohkeutta heittäytyä kisan aikana erilaisiin – yllättäviinkin – haasteisiin.

– Pystyin toimimaan ja olemaan oma itseni, vaikka jännitti. Löysin itsestäni uusia puolia.

Kilpailijoiden on myös viihdyttävä moottoriurheilun ja automaailman täyteisessä ympäristössä.

– Olen ihan pienestä pitäen ollut tekemisissä autojen kanssa, Melander sanoo.

Kilpailijoiden on oltava ylpeitä naisellisuudestaan ja tuotava sitä oikealla tavalla esiin.

Tähän kuvioon kuuluu muiden muassa kävely korkokengillä.

Tämä naisellisuuteen liitettävä puoli tuli tutuksi Melanderille Miss Hot Rod -kisakokemuksen kautta.

– Viime vuonna se ei sujunut vielä niin hyvin kuin tänä vuonna. Harjoittelin korkokengillä kävelyä.

Melander kertoo saaneensa kisan aikana paljon tukea muilta kilpailijoilta.

– Kaikki tytöt olivat ihan uskomattomia. Heistä tuli tosi läheisiä minulle. Kaikki olivat minusta voittajia.

Melander myöntää, että hän oli hetken todella yllättynyt valinnastaan toiseksi perintöprinsessaksi.

– Muut kilpailijat olivat todella onnellisia puolestani.

Ja niin oli myös Melander itsekin, joka koki, että kisassa tärkeintä oli mahdollisimman onnistunut vuorovaikutus kaikkien kanssa.

– Olin siellä auttamassa muita tyttöjä. Se ei ole vain kauneuskilpailu, vaan kyse on paljon siitä, että miten tulee toimeen muiden kanssa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu