Puheenaihe

Nainen jäi kiinni Vantaalla – yritti kuljettaa kahta lasta tekaistuilla passeilla

RIKOS  Vantaan käräjäoikeus tuomitsi 31-vuotias zimbabwelaisnainen laittoman maahantulon järjestämisestä. Nainen toi Etelä-Afrikasta väärennetyillä passeilla Suomeen 14- ja 11-vuotiaat lapset.

Nainen jäi vime elokuussa Helsinki-Vantaan lentoasemalla kiinni laittoman maahantulon järjestämisestä mukanaan kaksi lasta, joilla oli tekaistut passit. Kuvituskuva.

Armi Suojanen

Nainen yritti tuoda Etelä-Afrikasta väärennetyillä passeilla mukanaan kaksi lasta ja kuljettaa heidät edelleen Irlantiin. Kolmikon matka katkesi kuitenkin Helsinki-Vantaan lentoasemalle viime kesänä, kun nainen ja lapset jäivät tullin haaviin.

Nainen toi lapset mukanaan lentokoneella Suomeen viime vuoden elokuussa. Lapsilla ei ollut mukanaan maahantuloon oikeuttavia passeja, viisumeita tai muita matkustusasiakirjoja, vaan ennen matkaa lapsille teetetyt tekaistut passit.

Matkanjärjestäjänä ennen matkaa oli toiminut Iso-Britanniassa oleskeleva Fred, jonka kanssa 31-vuotias zimbabwelainen nainen oli sopinut omasta saapumisestaan Eurooppaan. Fred oli hankkinut naiselle Etelä-Afrikan passin tekaistulla nimellä Gaste Mabena. Fred oli edellyttänyt naisen matkustavan yhdessä kahden zimbabwelaisen lapsen ja toisen lapsen äidin kanssa. Lapset olivat todennäköisesti 14- ja 11-vuotiaita, sillä lapsille tehtailtiin ennen matkaa passit, joissa heidän syntymävuosikseen oli merkattu 2003 ja 2006.

Nelikko lähti viime kesänä Etelä-Afrikasta matkaan lentäen Malesian kautta Moskovaan. Tavoitteena oli päästä Irlantiin. Moskovassa matkaan tuli kuitenkin ongelmia, joista Fred ei naiselle kertonut. Lopulta Fred järjesti mukana olleelle äidille oman lennon eteenpäin ja nainen jäi lasten kanssa Moskovaan. Sitten Fred järjesti kolmikolle lennon Suomeen, jossa heidät otettiin kiinni.

Matkalle lähdön syyksi nainen kertoi oikeudessa halun päästä Eurooppaan, koska hänen perheensä ei hyväksynyt naisen bi-seksuaalisuutta. Matkan hän kertoi ostaneensa Fred-nimiseltä salakuljettajalta.

Helsingin hovioikeus ei huhtikuun alussa myöntänyt naisen valitukselle jatkokäsittelylupaa, joten käräjäoikeuden päätös jäi pysyväksi.

Vantaan käräjäoikeus tuomitsi 31-vuotiaan naisen helmikuussa laittoman maahantulon järjestämisestä kolmeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen.

Nainen tunnusti menetelleensä syyttäjän kertoman mukaisesti, mutta kiisti syytteen. Omasta mielestään hän ei tiennyt toimivansa lainvastaisesti. Nainen oli mielestään ollut samanlaisessa asemassa kuin lapset.

Käräjäoikeus katsoi kuitenkin, että siinä vaiheessa kun nainen ei vastustanut toisen lapsen äidin poistumista, vaan oli jäänyt kuljettamaan lapsia eteenpäin, nainen teki tietoisen valinnan. Tällä valinnallaan 31-vuotias tuli osaksi salakuljetusorganisaatiota ja syyllistyi Suomeen tullessaan laittoman maahantulon järjestämiseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu