Puheenaihe

Uusnatsijärjestön loppu lähenee – Käräjäoikeudelle lupa lakkauttaa Pohjoinen perinne ry

Uusnatsijärjestöjen lakkautushanke etenee oikeusistuimissa. Tänään Turun hovioikeus antoi ratkaisunsa järjestöjen lakkauttamisesta. – Kuvassa Pohjoismaisen vastarintaliikkeen lippu.

Wikipedia / Budimir Jermolov

Pirkanmaan käräjäoikeus toimi oikein lakkauttaessaan uusnatsien Pohjoinen perinne -yhdistyksen. Asiasta päätti tänään Turun hovioikeus.

Käräjäoikeus määräsi marraskuussa Pohjoismaisen vastarintaliikkeen ja verkkokauppaa pyörittäneen Pohjoinen perinne -yhdistyksen lakkautettavaksi. Sekä järjestö että yhdistys valittivat päätöksestä hovioikeuteen.

Pohjoinen Perinne ry valitti päätöksestä ja vetosi siihen, että yhdistyksen kotipaikka ja postiosoite olivat päätöksen aikaan rekisteröitynä Ouluun ja Vantaalle. Yhdistyksen lakkauttamista koskeva kanne tutkitaan lain mukaan tuomioistuimessa siellä, missä yhdistyksellä on kotipaikka.

Hovioikeus kuitenkin totesi, että käräjäoikeus oli toimivaltainen asiassa. Ratkaisuun ei voi hakea muutosta.

Järjestön varsinaista lakkauttamista käsitellään kuitenkin vielä hovioikeuden pääkäsittelyssä, joka pidetään elokuussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu