Paikallisurheilu

Kiekko-Vantaan ykkösveskari Jani Kautto päättää uransa

Jani Kautto kertoo nauttineensa viimeisistä pelivuosista todella paljon. Peli kulki ja koppi tarttui.

Toni Jaconelli

Kiekko-Vantaan pitkäaikainen ykkösvahti Jani Kautto lyö räpylän ja kilven naulaan 28-vuotiaana. Hänelle kertyi 168 Mestis-ottelua lohipaidassa, tärkeitä torjuntoja, näyttäviä pelastuksia ja voittopelejä.

Tikkurilan Jää-Veikkojen kasvatti pelasi lohipaidassa seitsemän kautta. Hän oli voittamassa ykkösvahtina Kiekko-Vantaalle Mestis-hopeaa vuosi sitten.

– Mestis-hopea ja B-nuorten Suomen mestaruus 2008 Jokereissa ovat olleet uran tähtihetket. Oli kova pala hävitä Mestis-finaaleissa. Kävin pitkään läpi, mitä olisin voinut tehdä paremmin. Se oli kuitenkin huikea matka, mutta harmitus oli kova, Kautto sanoo.

Kahden lapsen isän lopettamispäätös kypsyi lopullisesti tänä keväänä.

– Mietin pystynkö antamaan enempää ja pääsemään uralla vielä ylöspäin. Harkitsin jatkamista ja ulkomaitakin, mutta lopettaminen tuntui kuitenkin parhaalta vaihtoehdolta.

– Mikään ei kaduta, eikä minulla ole yhtään hampaankolossa mistään.

Kautto siirtyy ensi kaudeksi Kiekko-Vantaan A-nuorten maalivahtivalmentajaksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu