Puheenaihe

Helsinki hyväksyi kiistellyt vammaispalveluiden kilpailutussäännöt – hintakatto äänestytti poliitikkoja

Helsingin kaupunki päätti tiistaina kehitysvammaisten ja autistien asumispalveluiden hankintaperiaatteista. Kuvituskuva.

Päivi Tuovinen / Arkisto

Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunta on päättänyt paljon keskustelua herättäneistä periaatteista, joilla jatkossa järjestetään kehitysvammaisten ja autismikirjon asumispalvelut ja päivätoiminta.

Tähän saakka Helsingin kaupunki on hankkinut puolet asumispalvelun paikoista ostopalveluna ja toinen puoli on omaa tuotantoa. Tuettujen asumispaikkojen määrä on kuitenkin ollut liian vähäinen – siksi hankinta päätettiin järjestää uuteen kuosiin.

Uutta on se, että ostopalveluiden hankintaan on asetettu hintakatto. 

– Hintakaton tarkoitus on lisätä palveluiden hinnan ennustettavuutta. Joissakin muissa hankinnoissa yksittäiset toimijat ovat osallistuneet merkittävästi muita toimijoita kalliimmalla hinnalla – vaikka laadussa ei eroa ole ollutkaan. Tämän vuoksi jonkinlainen ylähinta on ollut hyvä määritellä suoraan, muistuttaa Helsingin sosiaali- ja terveystoimen apulaispormestari Sanna Vesikansa (kok.) blogissaan.

Vesikansan mukaan päätetyt kattohinnat ovat hyvin erilaiset hankinnan viidessä eri palveluluokassa. Luokkien avulla määritellään se, miten paljon ohjausta ja yksilöllistä avun tarvetta on. Näiden yksilöllisten palveluluokkien lisäksi ostoja räätälöidään jatkossa yksilöllisten tarpeiden mukaan, jos asiakkaan elämäntilanne niin vaatii.

Päätös asumispalveluiden ja päivätoiminnan hankintaperusteista tehtiin lautakunnassa äänin 10–3. Vastustajina olivat Katju Aro (fem.), Saku Etholén (vas.) ja Sakari Männikkö (ps.).

– Hintakatto ja muut säästötoimenpiteet leikkaavat vammaisten ihmisten asumisen hintaa keskimäärin noin 10 000 eurolla palveluiden käyttäjää kohden. Tällä on väistämättä vaikutuksia palveluiden laatuun, riippumatta asetetuista laatuvaatimuksista, muistutti Katju Aro.

Aro moitti myös kuulemisen huonoa laatua: kaupungin järjestämiä asukasiltoja ja tuottajatapaamisia Feministinen puolue pitää riittämättöminä. 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu