Puheenaihe

Jussi Salonoja löi hanskat tiskiin – Espoo Unitedin tarina päätökseen

Jussi Salonoja haaveili tekevänsä Espoo Unitedista monilajiseuran.

Arkisto/Sirpa Repo

Espoo Unitedin omistaja Jussi Salonoja on tänään keskiviikkona päättynyt jättää yhtiötä koskevan konkurssihakemuksen Espoon käräjäoikeudelle. Salonoja kertoi päätöksestään tiedotteella työntekijöille ja yhteistyökumppaneille.

– Päätin kaksi vuotta sitten keväällä Jääkiekko Espoo Oy:n konkurssin yhteydessä vielä kerran lähteä tukemaan espoolaista jääkiekko. Sitouduin tukemaan toimintaa joksikin aikaa, Salonoja kirjoittaa.

Nyt hän toteaa, ettei ole onnistunut tukemaan espoolaista jääkiekkoa näiden parin vuoden aikana.

Lopuksi hän pahoittelee tilannetta kaikille niille, joilla on avoimia saatavia yhtiöltä.

Ensimmäisen kauden aikana Espoo Unitedilla oli naisten ja miesten korisjoukkueet sekä naisten ja miesten jääkiekkojoukkueet. Toisella kaudella, joka jää nyt viimeiseksi, sillä oli vain miesten joukkueet.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu