Puheenaihe

Rakennusteollisuus vastaa lakkoihin työsululla – "Järeät keinot maksavat 50 miljoonaa euroa päivässä"

Työsulun aikana ei makseta palkkaa. Rakennusteollisuus RT sanoo haluavansa katkaista lakkokierteeen.

Rakennusteollisuus RT ilmoitti keskiviikkona julistavansa sen kaikkien toimialojen jäsenyrityksiä koskevan työsulun 9. toukokuuta alkaen.

Sulku on vastatoimi Rakennusliiton jo käynnistämille ja ilmoittamille lakoille.

Työsulun ulkopuolelle jäävät muutamat rakennustuoteteollisuuden prosessiteollisuuden jäsenyritykset, yhteiskunnalle elintärkeät toiminnot ja sellaiset toiminnot, jotka suuntautuvat muualle kuin rakennusteollisuuteen.

Työsulussa työnteko ja palkanmaksu keskeytetään.

Tällä hetkellä on meneillään Rakennusliiton 19. huhtikuuta aloittama lakko, joka kohdistuu seitsemään betonialan yritykseen.

Maanantaina Rakennusliitto ilmoitti uusista lakoista, jotka kestävät kesäkuulle saakka.

Uudet lakot koskevat useita merkittäviä yrityksiä rakennustuoteteollisuudessa, talotekniikassa, pintaurakoinnissa ja infrarakentamisessa. Rakennusteollisuus RT:n mukaan ne käytännössä vievät myös talonrakentamisen toimintaedellytykset.

– Työsulku on järeä toimenpide, jonka ainoa tavoite on jouduttaa lakkoilun lopettamista ja sopimukseen pääsemistä, Rakennusteollisuus RT:n hallituksen puheenjohtaja Harri Kailasalo sanoo.

– Rakennusliiton valitsema repaleisten lakkojen tie olisi pahimmillaan voinut pitkittää kriisiä syksyyn saakka ja aiheuttaa mittavia vahinkoja niin yrityksille kuin monille sivullisille.

Rahallisesti ei Kailasalon mukaan kukaan hyödy sulusta eikä lakosta. Taloudelliset menetykset ovat isot, sulun vaikutukset lähentelevät arviolta 50 miljoonaa euroa päivässä.

– Haluamme minimoida työtaistelutoimien kokonaiskeston ja -vaikutukset, hän sanoo.

Lakkojen ja työsulun taustalla on Rakennusliiton ja Rakennusteollisuuden erimielisyys palkankorotuksista.

– Olemme sitoutuneet palkankorotuksissa niin sanottuun yleiseen linjaan ja Suomen kilpailukyvyn puolustamiseen, Kailasalo toteaa.

– Rakentaminen vaikuttaa vientiteollisuuden kustannuksiin ja osa rakennusteollisuuden yrityksistä kilpailee kansainvälisten yritysten kanssa. Rakentamisen kustannustason nousu näkyy myös suoraan esimerkiksi suomalaisten verorahoilla rahoitettujen infrahankkeiden kustannuksissa.

Rakennusteollisuus on tarjonnut samantasoista palkkaratkaisua, jollaisen kaikki ammattijärjestöt ovat tähän mennessä hyväksyneet. Rakennusliitto haluaa sopia muita aloja suuremmista palkankorotuksista.

– Emme ole voineet myöntyä Rakennusliiton vaatimuksiin, jotka ovat lähes kaksinkertaiset teollisuuden muihin aloihin ja julkiseen sektoriin nähden. Rakennusalan palkkakehitys on ollut 2000-luvun muutenkin vahvaa, Rakennusteollisuus RT:n työmarkkinajohtaja Tapio Kari sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Työnantaja pelkää, että Rakennusliiton lakko saattaa myöhästyttää koulujen ja päiväkotien valmistumista kuukausilla4.4.2018 18.51
Sähköalan työriitaan sopu – lakkouhka peruuntuu21.3.2018 17.56

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu