Puheenaihe

Tuhansia vantaalaisia koskeva uusi laki jyrää jo heinäkuussa – Kuljetuspalveluista ei vieläkään ratkaisua

Kuljetuspalvelua käyttävä Sanni Purhonen on tyytyväinen nykyiseen malliin. Maaliskuisena aamuna Purhosen vei töihin Kai Jägermalm.

Johanna Erjonsalo

Kaupungilla on kiire. Vammaisille ja vanhuksille suunnattuihin kuljetuspalveluihin on tulossa suuria muutoksia. Taustalla ovat henkilöliikennelain muutos ja taksiliikenteen vapautuminen kilpailulle. Uuden lainsäädännön on määrä tulla voimaan jo heinäkuun alussa.

Vantaa ei ole vieläkään tehnyt päätöksiä, miten kuljetuspalvelut tullaan lakimuutoksen jälkeen järjestämään. Lakimuutoksen katsotaan vaativan palveluiden kilpailuttamista.

Koska aikaa on vähän, Vantaa toivoo voivansa jatkaa tällä hetkellä toiminnassa olevalla mallilla. Suurimman osan Vantaan kuljetuksista hoitaa tällä hetkellä Lähitaksi ja kukin palveluun oikeutettu saa itse tilata kuljetuksen.

– Haemme sosiaali- ja terveys lautakunnalta lupaa jatkaa nykyisen ”mallin” mukaisesti kuljetuspalvelujen hankintaa väliaikaisesti ennen kilpailuttamista, vahvistaa Vantaan vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja Minna Lahnalampi-Lahtinen.

Letto arvelee, että uuteen malliin päästään siirtymään vasta loppuvuodesta."

Sama viesti on sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Pirkko Letolla (sd.).

– Varmaa on, ettei uutta mallia saada voimaan heinäkuun aluksi. Toivottavasti voimme jatkaa nykyisellä mallilla kunnes saamme uuden järjestelyn valmiiksi, toteaa Letto.

Hän lisää vanhassa mallissa pitäytymisen edellyttävän sitä, että nykyiset palveluntuottajat ovat käytettävissä. Letto arvelee, että uuteen malliin päästään siirtymään vasta loppuvuodesta.

Asia tulee sosiaali- ja terveyslautakunnan käsittelyyn seuraavassa kokouksessa 14. toukokuuta.

Vammaisten etujärjestö Kynnys ry on ottanut useaan otteeseen kantaa asian valmisteluun Vantaalla. Kynnys ry:n sosiaalityöntekijä Yodit Melaku harmittelee, että asia ja siitä tiedottaminen etenevät niin hitaasti.

– Lähetimme Vantaan vammaispalveluiden johtaja Lahnalampi-Lahtiselle tiedustelun asiasta viime keskiviikkona, mutta hän ei ainakaan vielä tänään (maanantaina) ole ehtinyt siihen vastaamaan. Myöskään kaupungin nettisivuilta ei tällä hetkellä löydy aiheesta mitään uutta tietoa, harmittelee Melaku.

Vantaalainen näkövammainen Heidi Koivunen kommentoi kuljetuspalveluihin liittyviä ratkaisuja kaupungin järjestämässä kuulemistilaisuudessa jo tammikuussa:

– Ehkä asiat ovat jo pidemmällä kuin kerrotaan. Vielä huolestuttavampi vaihtoehto on se, että asiat ovat oikeasti vielä levällään, vaikka pian pitäisi olla jo valmista.

Kuljetuspalveluita käyttävät tuhannet vantaalaiset. 

Lisää aiheesta

Selvitys suosittelee palvelua käyttävien pelkäämää ratkaisua kuljetuskiistaan 17.3.2018 08.07
Mielipide: Miksi Vantaa valitsee kalliimman ja huonomman kuljetuspalvelun?5.2.2018 07.15
Kuulemistilaisuus ei rauhoittanut kuljetuspalvelua käyttäviä – "Virkamiesten puheissa on ristiriitaisuutta"19.1.2018 07.07
Järjestöt syyttävät kaupunkia salailusta – Virkamies löi vammaisasiaa kysyvälle luurin korvaan15.12.2017 10.15
Mielipide: Vantaa haluaa kehittää kuljetuspalveluita avoimesti19.12.2017 09.30
Raili, 86, pelkää hyvän kuljetuspalvelun loppumista – Välityskeskuksen pomo: Huoli on turha31.12.2017 07.20

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu