Puheenaihe

Mielipide: Pankkien palvelumaksut osuvat kipeimmin vähävaraisiin – vaadimme yrityksiltä inhimillisyyttä

On ihmisiä, joilta laskujen maksu tietokoneella ei syystä tai toisesta onnistu. Heidän täytyy maksaa kalliita palvelumaksuja, esimerkiksi pankissa asioidessaan. Kuvituskuva.

Mervi Neste

Vähävaraisille laskujen maksaminen on kallista, jos tietokoneella asioiminen ei onnistu, muistuttaa kirjoittaja.

Digitalisaatio laajenee eri sektoreilla kovaa vauhtia. Valtaosa palveluista on siirtynyt vain tietokoneella saavutettaviksi. Meillä on kuitenkin suuri joukko ihmisiä, joille tietokoneella asioiminen ei onnistu. Syynä voi olla ikä, vammaisuus tai muu este.

He ovat oikeutettuja saamaan edelleen laskut ja tiedot paperisina. Ongelmana on se, että tuolloin maksu voi lähes tuplaantua laskutuslisän takia ja pankissa maksettaessa palvelumaksun takia. Vähävaraisille laskujen lisämaksut saattavat nousta merkittävän korkeiksi.

Vahti ry (Vantaan asunnottomien hyvinvoinnin tuki ry) vaatii yrityksiltä ja pankeilta inhimillisyyttä laskujen lisämaksuihin. Se, joka ensimmäisenä luopuu laskutuskuluista saa varmasti kompensaation myös digitaalisia palveluja käyttävien asiakasmäärien kasvuna.

Tiina Tuomela,

Kaupunginvaltuutettu,

Vahti ry (Vantaan Asunnottomien Hyvinvoinnin Tuki) pj

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Pankkien palvelumaksu hämmentää – puolet suomalaisista ei tiedä mistä maksavat14.12.2015 13.24
Automaatti söi sokealta satasen, pankki palautti 10 päivän jälkeen – "Luottamus on mennyt"18.4.2018 20.00
Nordea lopettaa Korson pankkikonttorin toiminnan – samalla loppuvat kaikki kassapalvelut Vantaalta20.2.2018 10.26
Korson viimeinenkin pankki sulkee ovensa10.4.2018 15.31

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu