Puheenaihe

Rumpali rakensi studion – Mika Brushane tekee musiikkia idyllisessä pihapiirissä Vapaalassa

MUSIIKKI Vapaalassa sijaitsevan omakotitalon piharakennus kätkee Mika Brushanen rakentaman musiikkistudion.

Mika Brushanen studio taipuu parhaiten 1–2 henkilön voimin kerrallaan tehtäviin päällekkäisäänityksiin. Studiossa on äänityshuone, rumpukoppi ja laulukoppi.

Johanna Erjonsalo

Vantaalainen Mika Brushane on täysin musiikilla marinoitu mies. Kun on saanut alkunsa keikkabussissa, soittanut isänsä perustamassa big bandissa jo 11-vuotiaana ja kummitätikin on Katri Helena, voisiko oikeastaan muuta ollakaan?

– Sukurasitushan tämä selvästi on. Isän puolelta olen muusikko jo neljännessä polvessa, mies nauraa.

Ensimmäisen keikan Brushane teki isänsä Martinin kanssa Kalastajatorpalla. Pieni poika big bandissa herätti silmäätekevän juhlakansan joukossa uteliaisuutta.

– Oli outoa ja vähän noloakin, kun tanssivat parit pysähtyivät lavan kohdalla ihmettelemään minua, Brushane muistaa.

Rumpali sanoo aina viihtyneensä esiintymislavoilla paremmin takarivissä kuin keskeisimmässä valokiilassa. Viime aikoina hän on viihtynyt tiiviisti omassa studiossaan.

– Tämä on kyllä kaikkein eniten se minun juttuni, rumpali toteaa työskentelystä Vapaalassa sijaitsevan kotitalonsa pihamökissä, jossa on äskettäin leivottu valmiiksi hänen Imperium-sooloprojektinsa toinen levy, toukokuun 25. päivänä julkaistava Beyond the Stars.

Sen sävellykset, sanoitukset ja sovitukset ovat kaikki Brushanen omaa käsialaa, kuten kaksi vuotta sitten ilmestyneellä Dreamhunter-levylläkin. Hän soittaa itse kaikki rummut, kosketinsoittimet ja virtuaalibassot sekä laulaa puolet myös taustalauluista.

– Melodista rockia, säveltäjä luonnehtii.

Miksaajana ja yhtenä kitaristina levyllä on mukana muun muassa Raskasta joulua -kiertueista tuttu Erkka Korhonen ja solisteina Markku Kuikka sekä amerikkalainen, Saksassa asuva hard rock -laulaja Dennis Ward, internetissä suosioon noussut, coverbiisejä esittävä ruotsalainen Rob Lundgren ja muutaman vuoden takainen TVOF-voittaja Antti Railio.

Koko levyn tuotantoprosessi on Brushanen omissa käsissä, kansainvälisestä jakelusta ja markkinoinnista vastaa saksalainen levy-yhtiö.

Brushane ei urakoinut vain levyään, vaan rakensi ensin omin käsin äänitysstudion idyllisen pihapiirinsä entiseen saunarakennukseen. Naapureiden iloksi se sai hyvin ääntä eristävät vahvistetut seinät. Muusikko puolestaan oppi nikkaroimaan.

– En ole koskaan ennen rakentanut mitään. Kun aikoinaan kiinnitin palapeilin vaimoni pyynnöstä seinään, heräsimme rysähdykseen, kun se romahti alas.

Sisäpuoli kärähti kokonaan."

Huonosti kävi vastavalmistuneen studionkin, mutta ei rakentajan taitojen vuoksi, vaan tulipalon, joka alkoi tietokoneeseen sähköpiikin lyöneestä salamoinnista.

– Sisäpuoli kärähti kokonaan, ja samalla meni viisi uutta levyä varten tehtyä biisiä, Brushane kertoo.

– Tein niitä sitten kotimme makuuhuoneessa uusiksi.

Nyt kasassa ovat sekä studio että levy, joka pääsee maailmalle samanaikaisesti Spotifyssa ja cd-levyinä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu